Perinteiden painosta

Tänään siirtäessäni Matti Klingen neliosaista kirjasarjaa ”Ylioppilaskunnan historia” osaksi ylitsepursuavaa tietokirjalaariani,  iski pelottava tajuaminen. Kuulun ensi vuoden alusta sellaiseen päättävään elimeen, jonka historia on pidempi kuin Suomen eduskunnan.

Rankkaa ankkaa.

Hyyn hallitus on todellakin kokoontunut pidempään kuin eduskunta. Siinä missä nykymuotoinen eduskunta on vaivaiset satakaksivuotias, on Hyyn edeltäjä, Suomen ylioppilaskunta (miehekästä, eikö totta), perustettu keisarin mahtikäskyllä vuonna 1868. Tai mitään perustettu tietenkään, SY toimi osakuntien yhteistyöelimenä varmaankin jo aikasemminkin, ja keisari vain antoi toiminnalle siunauksen. Tämän perusteella HYY ilmeiseti on se taho, joka antaa luvan ylioppilaslakin käyttämiseen ”sesonkiajan” ulkopuolella. Kuka olisi arvannut?

Jotenkin tämä välähdyksen hekti oli ensimmäinen, jolloin ehkä rupesin vähän käsittämään, minkä takia jotkut ovat Hyystä ja sen perinteistä niin innoissaan. Ehkä syytäkin. Ensi vuoden kuitenkin istun HYYn hallituksessa, joten lienee paikallaan ymmärtää muidenkin tulokulmia tähän Hyy-juttuun. Paikallaan olisi myös ehkä hyväksyä HYYn kirjoittaminen isoilla kirjaimilla.

Vastuullani ovat viestintä, strategia ja kehitysyhteistyöasiat, joten vuodesta tulee varmasti melko… vipinäpainotteinen ja kiinnostava. Ja ainakin meidän toimisto on ehkä Helsingin messevimmällä paikalla. On olemassa sellainen teoreettinen mahdollisuus, että kirjoittelen tänne jotain näistä asioista. Saa nähdä. Joululomalle ainakin saimme niin tanakan lukupaketin, että sen ja kinkun sulattelun lomassa olisi ehkä paikallaankin ajatella hiukan ääneen

Mainokset

3 vastausta artikkeliin “Perinteiden painosta”

  1. Onnea vipinälle. Kiinnostuin joskus 2005 tuosta lakkiasiasta ja jäin muistaakseni siihen käsitykseen, että ylioppilaskunnat näyttävät myöntävän lupia ylioppilaslakkien käyttämiseen sesonkiajan ulkopuolella omien käytäntöjensä mukaan ja että nimenomaan HYYllä ei ole lakkipolitiikkaa toisin kuin esim. TKYllä.

    Ei kai sulta pimitetty Kolben kirjoja?

  2. jaahas, jaahas… täytyypä ottaa selvää. jotain nuo tän vuoden hallituksen tyypit sanoivat myntäneensä, ja se liittyi neimnomaan SYHn perintöön. Mutta eiköhän tuo selviä.

    mitähän käy, jos käyttää lakkia aivan luvatta?

  3. Jos se, mitä käy on yhtään vähempää kuin terva ja höyhenet ei perinteen puolustamisessa ole mitään mieltä.

Kommentit on suljettu.