Parempi yliopisto!

Tajusin videoita tehdessäni, että oikeastaan minulla on kulttuurin, politiikan ja Kaivopihan lisäksi neljäskin vaaliteema: parempi yliopisto. Vähän samalla tavalla kuin HYYkin, koko Helsingin yliopisto on iso lupaus.  Se antaa melko paljon, mutta voisi antaa vielä paljon enemmänkin. Kirjoittelin seuraavaa huomenna jakoonlähtevään flaijeriini:

Parempi yliopisto!

Yliopisto on murroksessa, mutta mihin suuntaan? Meidän opiskelijoiden pitää olla vahvasti mukana tekemässä yliopistostamme parempaa paikkaa opiskella, tutkia ja kehittää koko maailmaa. Tarvitsemme ohjausta ja kontaktiopetusta, yhteiskuntaan avautumista ja ehkä jopa pienempiä ryhmiä. Kaikkein parhaiten oppiminen tapahtuu aktiivisen, kiinnostuneen ja paneutuneen ryhmän toimesta – mielellään osaavassa opetuksessa.

Käsittelin käytännössä samoja läppiä kolmannessa vaalivideossani:

Näihin liittyy oikeita isoja ongelmia. Toisaalta kaikille on hyötyä sivistymisestä ja akateemisista opinnoista. Sivistys ja sen leviäminen tekee maailmasta paremman paikan. Toisaalta, opiskelu ja oppiminen olisi paljon parempaa yliopistossa, joka ottaisi sisään vähän vähemmän opiskelijoita. Eikä opiskelu suinkaan olisi parempaa ainoastaan huipuille, vaan kaikille.

Olin yläasteella, jossa ei ollut tasoryhmiä. Oli kuitenkin mahdollista ottaa valinnaista matematiikkaa, ja koska suonissa virtaa geekin veri, tällaiseen toki tartuin. Kahdeksannella luokalla meillä oli sitä joka toisessa jaksossa pari tuntia viikossa, erillisen porukan kanssa. Teimme jotain, josta oli ehkä jotain hyötyä, ehkä ei.

Yhdeksäs luokka olikin sitten ihan eri pallopeli. Meidät valinnaista matematiikkaa valinneet kasattiin yhdeksi ryhmäksi, meillä oli kaikki matematiikan opetus yhdessä ja vielä yksi ekstratunti päälle. En ole koskaan oppinut matematiikkaa niin paljon, enkä yrittänyt niin tosissani opiskella sitä. Kaikki olivat jokseenkin kiinnostuneita, kaikki olivat riittävän lahjakkaita (toiset selvästi lahjakkaampia kuin toiset), ilmapiiri pakotti ottamaan homman tosissaan ja etisimään paitsi hauskuutta, myös omia rajojaan.

Vitsi on siinä, etten ole erityisen lahjakas matemaattisesti. Löysin joskus tieni kaikenlaisten derivaattojen ympäri, ei siinä mitään, mutta muut ihmiset siitä ryhmästä päätyivät matikan laitokselle, TKK:lle, useampi lääkikseen.  (okei, ehkä meidän yläasteella ylipäätään oli jokseenkin valikoitunutta jengiä). Mutta pointti säilyy: tiukempimeininkinen, ehkä hiukan pienempi yliopisto (tai vaikka vain pienemmät ryhmät: muutama homman tosissaanottava voi oikeanlaisessa porukassa lietsoa muistakin irti tällaisia viboja) voisi olla todella paljon siistimpi paikka opiskella, ei pelkästään huipuille, vaan kaikille seulan läpäisseille.

Mutta, mutta. Tarkoitus ei ole sanoa,  etä HY:n pitäisi jotenin radikaalisti nyt leikata sisäänottoa. Näen vallan hyviä puolia myös laajemmassa sivistyksessä. Kumpaa pitäisi priorisoida? Pitäisikö etsiä kompromissia, harjoittaa vähän lineaarista optimointia (jäi matikanopetuksen fiilistely näemmä päälle) vai yrittää löytää jokin rohkea ratkaisu?

Vastauksia otetaan vastaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s