Mun laitteet on mun luokka

Joku Applella on lukenut Bourdieunsa todella, todella tarkkaan.

Lyhyesti: nykymaailmassa raha sinänsä (tai varsinkaan) asema tuotannossa ei enää määrittele luokka-asemaa millään tavalla. Jotenkin tuntuisi tyhmältä ajatella, että se myyttinen rikas paperimies olisi jotenkin merkittävästi työväenluokkaisempi kuin vaikkapa väitöskirjatutkija.

Taloudelliselta kannalta, siis. Bourdieuta vapaasti pahoinpidellen, luokka-aseman määrittelevät nykyään maku, koulutus ja tavat. Rahakin auttaa, usein hyvä maku vähintäänkin edellyttää tiettyä taloudellista asemaa.

Bourdieun ajatus kulkee, että on olemassa yläluokka, joka luontevasti tietää, mikä taide on hip, mitkä romaanit ovat kiinnostavia, missä paikoissa pitää käydä syömässä, miten pitää pukeutua, missä kohtaa olla kokonaan välittämättä näistä säännöistä. Keskiluokkaa leimaa hyvä kulttuuritahto: he todella haluaisivat yläluokan tavoin tietää ja ymmärtää, mutta eivät aivan onnistu siinä. Niinpä he päätyvät apinoimaan yläluokan muotoja, kulutuksen ulkoisia merkkejä, mutta eivät kuitenkaan pysy sisällöistä perässä. Monikohan Pabloon pakkasessa jonottanut ”taiteenystävä”  pöyristyi tajutessaan vähintään joka toisen Picasson duunin kuvaavan seksiä, tissejä, perseitä tai alastomuutta noin muuten vain. Ilmeistä päätellen myös joka toinen.

Maun työväenluokkaa ei niin sanotusti voisi vittuakaan kiinnostaa koko tuo pelleily. Karrikoidusti hän on tyytyväinen olueensa, bounce-ass-siideriinsä ja BB:iinsa.

Entäs se Apple?

Steve Jobs julkisti tällä viikolla maailman hypetetyimmän yhtiön uusimman varajeesuksen, iPAdin. Laite on käytännössä iso iPod, varmasti mukava videoiden katsomiseen, surffailuun ja pelien pelaamiseen.

Mutta ei sillä mitään tee.  Sillä ei voi kirjoittaa (ei näppäimistöä), sillä ei voi katsoa DVD:itä, mikä kuitenkin lienee edelleen se muoto, jota useimmat elokuviinsa käyttävät, siihen ei voi liittää usb-laitteita.

Se ei siis kelpaa muistikirjan korvikkeeksi, eikä sitä voi ajatella vakavana medialaitteena (ainakaan nykyisessä todellisuudessa) ilman optista asemaa.  Ehkä muutaman vuoden kuluttua.

Laitteella on kuitenkin yksi ylivertainen ominaisuus.

Mikään ei signaloi yläluokkaan kuulumista paremin kuin iPad.

Macit ovat ylipäätään statussymboleina täysin lyömättömiä, kalliita, viimeistellysti muotoiltuja, kuitenkin edelleen juuri riittävän harvinaisia todella kertoakseen jotain kantajastaan. Lisäksi niitä leimaa tietty yläluokkaisen epäkäytännöllisyyden estetitsointi: iPhonella ei voi ajaa useampaa ohjelmaa yhtä aikaa koska… no, sillä vain ei voi. Nokian kalleimmatkin mallit ovat tämän rinnalla käytännössä työkaluja.

iPad on tämän kehityksen luonteva lakipiste. Se on tietokoneiden vastine sohvapöytäkirja: kaunis, kallis, pohjimmiltaan turha. iPad on paras mahdollinen tapa viestittää sekä ylimääräistä rahaa että ylivertaista makua ja estetiikan ymmärrystä.  iPadin tärkein tehtävä on viestittää, että sen omistaja kuuluu yläluokkaan.

Ettäs tiedätte mitä ajatella, kun ystävänne hankkivat sellaisia.

Mainokset

13 vastausta artikkeliin “Mun laitteet on mun luokka”

  1. Veikko,

    kyllä siihen vehkeeseen voi liittää usb- laitteita, esim näppäimistön. Siitä olen yhtä mieltä että se on täysin turha (merkityksessä että onko sillä hyötyarvoa en sich) mutta ei suinkaan kalleimmasta päästä Applen laitteita. Perusversion hinta on 400€.

    Ja täytyy sanoa että DVD-elokuvat on tosi ysäriä- vaikka netti on pullollaan kaikkia noitatohtoreita jotka ovat jo 30 vuotta povanneet kirjastojen katoavan ja kaiken median siirtyneen verkkoon (mitä nyt ei ole edes lähitapahtumahorisontissa vielä) niin noitten vehkeittn videotoisto ja yleisen tietoliikenneinfrastruktuurin kapasiteetin kasvu on aiheuttaneet sen, että itse olen esimerkiksi viimeksi ostanut DVD-elokuvan vuonna 2005.

  2. SIR

    Olet asian ytimessä – pitkälti. iPad on todella turha laite, jolle itse en oikeastaan keksi mitään käyttöä, enkä sellaista edes appleuskovaisena täten halua.

    Kysymys, joka minulle tekstistä nousi on kuitenkin tämä: Kelle Bourdieun yläluokka pyrkii viestittämään yläluokkaisuuttaan?
    Toisille yläluokan edustajille se voi olla hankalaa. Tilanteet ovat, iPadin tapauksessa, kahdenlaisia. Vaihtoehto 1: Viesti menee hukkaan tai muuttaa tilanteen hieman vaivaannuttavaksi, koska myös viestin vastaanottajalla on se täysin uniikki ja yksilöllinen laite . Seuraa luokkastatuksen pattitilanne. Vaihtoehto 2 on seurauksiltaan vielä pahempi. Teknokraatin konsensus iPadista on pitkälti se, että se on paska. Jos ymmärsin Bourdieun teorian oikein, niin yläluokkaisista yläluokkaisimmat ottavat käskynsä vastaan suoraan alan terävimmiltä (ja trendikkäimmiltä) asiantuntijoilta. Yläluokkaisinta on olla omistamatta iPad. Eli, jos yläluokkaisena yrität julistaa statustasi ko. laitteella, niin se saattaa sattua omaan nilkkaan ja pahasti, sillä viestin vastaanottava osapuoli saattaakin tuhahtaa väheksyvästi ja siirtyä yläluokkaisempaan seuraan. Jäät yksin Stevepadisi kanssa.

    Näin ollen lienee perusteltua ajatella, että yläluokan päämäräinen viestimisyleisö on keskiluokka. iPhonen tilanteessa tämä malli itse asiassa toimi ja jokseenkin toteutui. Tosin iPhonen yläluokkaisuusarvo on niin korkea, että sen omistaminen lähes automaattisesti nostaa keskiluokkaisimmankin tallustajan platinaklubiin.
    Mutta tällä kertaa matkassa on mutka! iPhonen ja iPadin erot ovat siinä, että iPhonella voi soittaa ja se mahtuu taskuun. Toisin sanoen, sillä on jopa muutamia järkipohjaisia ostomotivaattoreita. Se on nykyaikainen ja tehokas puhelin, vaikkakin puuttellinen sellainen. Nämä puutteet kuitenkin annetaan anteeksi, koska se on niin saatanan hieno. Oma puhelimeni on Nokian E71. Se on paperilla käytännössä iPhonea valovuosia edellä. Silti iPhone -peniskateuteni on noussut niin suureksi, että hankin sellaisen heti kunhan kytkyni loppuu.
    iPad taas tarjoaa tällä hetkellä käytännössä nolla järkipohjaista ostomotivaattoria. Se on omalla tavallaan Applen viimeisen kymmenen vuoden tuotekehittelyn huipentuma: Tuote, joka perustuu vain ja ainoastaan tunteeseen. Onkin mielenkiintoista nähdä, että kuinka vahva Cupertinon reality distortion field tosiasiassa on.
    Tämä on sen tulikoe.

  3. Tuomas:

    totta kai siihen saa adapterin jos jonkinlaisen, joilla sitten saa muistikorttia ja usbivehjettä kiinni siihen. Niitä paikkoja ei kuitenkaan ole siinä valmiina. Adapterin kuljettaminen mukana ei ole kätevää eikä sitä siksi tapahdu. Ne kerrat, kun olen mäkkikannettavan omistajan kiroilua epäonnistuneen powerpoint-esityksen jälkeen (kun on jäänyt vga-adapteri kotiin) katsonut, vakuuttavat minut tästä. Ainakaan adapterien mukana kantaminen ei ole sitä maagista tulevaisuutta, josta käsin iPad muutoin yrittää operoida.

    Mitä elokuviin tulee, mä havaitsen ainakin itse eläväni aika tiukasti vielä kiinni menneisyydessä, ja havaitsen ympärilläni lähes kaikkien muidenkin tekevän niin. Tai ainakin ihan vähintään lähes jokaisella on aika hyvä dvd-kokoelma tällä hetkellä olemassa. Jos median kulutus pitäisi jättää ipadin varaan, muuttuisivat jo olemassaolevat elokuvakokoelmat hyödyttömiksi. Vai saako siihen adapterilla dvd-aseman? Ei taida saada. En myöskään tiedä, saako tohon miten helposti siirrettyä waretettuja leffoja, ja ainakin toistaiseksi ei-amerikkalaiset leffakaupat netissä ovat kai lähinnä vitsi. itunesin leffojenosto ei tokikaan toimi täällä.

    Tai toisaalta, mun vinyylikokoelma on aktiivisesti osa mun musiikielämää. Että vaikka uudet elokuvat ostettaisiinkin jotenkin muuten kuin lätyillä, jo ostetut lätyt aiheuttavat mulle vielä iloa.

    Lisäks toi 499 dollaria muuttuu täällä tod näk 700 euroks, verot jne.

  4. Keepa:

    kyllähän sillä on muutamia tosi kivoja käyttötarkoiuksia. Sillä voi näyttää valokuvia! Sillä voi katsoa bileissä reittiopasta! Sillä voi katsoa youtubea sohvalta. Tai vessassa. Mutta ei vimeota, koska se ei tue Flashiä.

    Laite on tuhra, so. tarpeeton, sitä ei erityisesti tarvitse mihinkään, mutta jos sellaisen omistaa, niin kyllä sitä varmasti johonkin tulee käytettyä. Sohvapöytäkirjametafora ei ollut sattumanvarainen: tuon laitteen paikka on nimenomaan sohvapöydällä. (auta armias jos tuon ottaisi oikeasti laukkuun mukaan vaikka vain yhdeksi päiväksi!) Lasisella sohvapöydällä se viestittää velttoa omaisuutta – sen voi tempaista käteen ja näyttää hauskan kissavideon. Se on enemmän sisustuselementti kuin tietokone – juuri kuten sohvapöytäkirjaa voi toki itsekin lukea, mutta se on suunniltetu vieraiden selailtavaksi.

    Yläluokan sisällä käytävät hienosävyiset makukamppailut ovat totta kai oma juttunsa. Hipsterit kiistelevät, kenen harmaa sohva on kaikkein harmain ja onko Aiwan vai Sonyn kotistereoejärjestelmässä dynaamisempi alapää (a’la Bateman). Tässä järjestelmässä iPadilla on oma paikkansa.

    Viestintä keskiluokalle on, kuten sanoit, vielä keskeisempää. Tälle ryhmittymällä jo se, miltä tuo laite näyttää, toimii vahvana viestinä. Ja vielä sitä suuremmin nimenomaan se, ettei keskiuokka keksi sille yhtäkään järkevää käyttöä. Tämän kohdatessaan se (teorian mukaan, joka on siis karkea yleistys) päätyy ajattelemaan, että sillä täytyy sellainen olla, kehittää sellaisen ihan omassa päässään – ja rahojen riittäessä poistaa itselleen kappaleen kaupasta.

    Se, mistä teknojournalistit (jotka edustavat vain yhtä mahdollista seurattavaa asiantuntijapositiota) tuntuvat olevan yksimielisiä on, että ei tunnu olevan yhtäkään pakottavaa syytä hankkia tätä vehjettä. Se ei vielä tarkoita, etteikö sellaisen omistaminen olisi hauskaa.

  5. Applellahan on ollut hauska tapa muuttaa dolarit euroiksi vaihtamalla merkkiä ja ottamalla pois 20. Tää on toiminut hämmentävän usein melkein kaikkien tuotteiden kanssa.

    On mullakin DVD-kokoelma ja katson DVD-elokuvia säännöllisesti. Itseasiassa mulla taitaa olla jopa muutama VHS-nauhakin jossain tallella. Se ei silti poista sitä asiaa että suurin osa elokuvakokemuksistani tulee nykyään tietokoneen kovalevyltä.

    Teksinistä toteutuksista lienee tässä vaiheessa turha puhua kun kukaan ei ole edes nähnyt vehjettä, mutta uskoisin että kiippari tuohon tulisi kyllä bluetoothin yli. Uskon kyllä että tuota värkkiä ei ole tarkoitettukaan korvaamaan koko maailman nykyisiä mediankäyttötapoja- kunhan se nyt on vain kiva lelu- mitä muuten on 95 prosenttia maailman asiosta. Ei kukaan oikeasti tarvitse hienoa überkännykkää, tietokonetta, iPodia tai iPadia, väriprintteriä farkkuja tai DVD-kokoelmaa, mutta siitä huolimatta ne on kaikkien mielestä kivoja. Ne luo meille tarpeita, ja sitten me uskotaan niitä.

    On tietysti hauska pyöritellä eri asioiden merkityksiä. Tuo vehje ei aiheuta Jeesuksen uutta tulemista tai yhteiskuntaluokkien radikaalia sekoittumista. Mitä se saattaa aiheuttaa on digitaalisen sisällönjakelun uudistumista. Hesarissa oli hyvä kolumni Applen liiketoimintamallista ja bisneslogiikasta. iPad on sinällään pelkkää tekniikkaa, mutta on mahdollista että siihen saataisiin kytkettyä sellaisia sisältöpalveluita jotka oikeasti toimisivat.

    Ja aina kun puhutaan näistä uusmedian uusjaoista, on huomattava että ne ovat aina tulleet entisten rinnalle, ja yksikään media ei ole vielä kadonnut. Kirjoja ja vinyyleitä painetaan edelleen, vaikka sähköjakelua miten hypetettäisiin.

  6. Tuomas:

    Joo, ei tuo siis ollut muuta kuin sen osoittamista, että toi laite ei tunnu oikein pärjäävän edes niissä kategorioissa, joissa se sanoo olevansa suorastaan lyömätön. Kuka tahansa voi hankkia iphonen – jokainen tarvitsee puhelimen. Kuka tahansa voi hankkia mäkin kannettavan – jokainen tarvitsee tietokoneen. Ton laitteen ostaminen ei juuri kenelläkään voi lähteä liikkeelle tarpeesta.

    * *

    Kiippari tohon toimii dokkina, se on ihan hyvä ajatus, ei siinä mitään.

  7. Ei se iphonenkaan ostaminen mistään oikeasta tarpeesta lähde, vaan siitä että applen markkinointiosasto on hyvä työssään, niinkuin edellä todettiin. Itse olen tuon vehkeen suhteen odottavalla kannalla, vielä on mahdotonta sanoa onko se hyvä siinä missä se väittää olevansa. Uskoisin kyllä että tuo aika monet 400 euron minikannettavat kepittää, mutta niinkuin sanottua siitä on tässä vaiheessa vielä mahdotonta tietää mitään.

  8. Hmm.

    Siis iphone on vähän niinkuin puhelin, mutta makeampi. (jos ajatellaan normikuluttajaa).

    iPad on vähän niinkuin läppäri, jolla ei voi kirjoittaa.

    (tai siis varmaan voi kirjoittaa, mutta luulisi esim. muistiinpanojen tekemisen olevan hankalaa. Luulisi, että tuolla vehkeellä kirjoittaminen vaatii käytännössä suurimmalta osalta sen käyttäjistä ruudun ja sormien katsomista ja laitteen polvilla pitämistä)

    Ja siis voi ihan hyvin olla, että sitä kehittyy helpostikin vallan hyväksi kosketusnäytöllä kirojittajaksi, mutta mä en varmaankaan ole ainoa, jolla on duubioita sen suhteen. Joku sais kehittää sellaisen vehkeen, jossa olis kosketusnäytössä riittävät läpinäkyvät kohoumat, jotka painuis vähän, että sais fyysisen palautteen osumisesta.

  9. Hei, mielipide-eroja!

    Eliitti eliittinä, tökeröt nousukkaat tökeröinä nousukkaina!

    Applella varmaan on kohderyhmä on ihan mielessään, mutta ei se mikään korkein yläluokka varmaan ole. Hyvin toimeentuleva ATK-keskiluokka tulee ensimmäisenä mieleen.

    Tässä voisi toisaalta miettiä sitä, että mikä nykyään on sitä oikeaa eliittiä. Sellainen sivistynyt herrasmies kirjastossaan, vai uusrikas yksityiskoneessaan? Bourdieu epäilemättä vaatisi empiiristä tutkimusta, mutta ehkä tällä tasolla voidaan vielä mennä mutulla.

    Appleltahan toki olisi onnistunein mahdollinen tempaus saada keskiluokka tosiaan uskomaan, että iPAD on oikeasti jonkun korkean statuksen symboli. Keskiluokka ostaisi miljardi iPADia jäljitelläkseen kuvitteellista yläluokkaa, Apple nettoaisi rahaa, eliitti erottautuisi naureskelemalla prolejen turhille teknoleluille. Kaikki olisivat onnellisia.

    Tämä on se mielipide-ero -osuus. iPAD minusta haiskahtaa tökeröltä yritykseltä larpata yläluokkaa, pelkästään käyttämällä rahaa. Rahaa pitää käyttää täsmälleen oikein, jos sillä haluaa oikeasti nostaa statustaan. Tässä kohtaa vaikuttaa juuri se Bourdieun symbolinen ja kulttuurinen pääoma. Yläluokka hengittää sivistystä ja tietää, mikä on vaikuttavaa. Keskiluokka ostelee trendileluja, tehden kaikille lopullisesti selväksi että ovat mautonta massaa, jota vain on paiskattu liialla rahalla. Liika yritys ja kuikuilu ylöspäin, siihen se kaatuu!

    Habitus, habitus. Jos Bourdieuta haluaa käyttää, niin se on pakko ottaa vielä mukaan. Rahalla ei tee mitään, ellei ole kulttuurista pääomaa käyttää sitä oikein. Minun luentani mukaan iPAD on trendihtävä kikkavempain, jota kenenkään sivistyneen ihmisen ei pitäisi kehdata myöntää omistavansa.

    Mut oon ehkä vaan vähän vanhanaikainen näissä, en tiijä! _o/

    -J

  10. Jaakko:

    Pari asiaa, jotka ehkä muodostavat oman merkintänsä:

    a) yläluokka, eliitti
    Kyse on kulttuurin jakautumisesta kolmeen tasoon, työväenluokkaan, keskiluokkaan ja yläluokkaan, ja pohjana toimii nimenomaan kulttuurinen pääoma. (kuvioon sekoittuu myös taloudellinen pääoma, mutta oikeastaan en nyt kirjoittanut kiteytyneistä positioista tällä kentällä). Siispä ei tarvitse hakea edes erityisesti sitä eliittiä, vaan kulttuuripääoman kannalta riittävän isoa porukkaa, joilla sitä on enemmän kuin muilla. Bourdieun mukaan eniten kulttuuripääomaa olisi henkilöllä, joka ei katsonut elokuvia ja harrasti ainoastaan modernia klassista musiikkia – nykyään tätä pidettäisiin friikkinä.

    b) kuinka haluttava iPad todella on?
    On totta, että jos yrittää tietoisesti käyttää rahaa tullakseen yläluokkaiseksi ihan sen itsensä takia, se epäonnistuu, koska kulttuurista pääomaa ei voi hankkia siten. Mun argumentti on, että iPad on ennen kaikkea muotoilultaan ja käyttöliittymältään niin mukava, että vaikka sille ei varsinaista tarvetta olisikaan, nimenomaan sofistikoituneemman maun ihmisryhmä haluaisi sellaisen omistaa. Ajatus on juuri, että tässä mielessä alemman luokan ihmiset eivät kunnolla edes ymmärrä, mikä siinä on hienoa. Ja sitten ostavat sen ymmärtämättä kunnolla miksi, siis keskiluokan ihmiset.

    Tässä kyllä oletetaan riittävän taloudellisen pääoman liittyminen tähän kulttuuriseen pääomaan, koska eihän tämä laite ihan köyhän ulottuvilla ole.

    Toisaalta, voit myös olla oikeassa, että Apple-muotoilu ylipäätään vetoaisi nimenomaan keskiluokkaan, joka ajattelee sen olevan siistiä. Mun näppituntuma mäkin omistajiin on kyllä sellainen, että niillä tuntuu kyllä olevan homma hallussa.

    Eli, onko laite turha ja makea, vain vähän tarpeellinen ja makea, vai ylipäätään ruma? Mä sanoisin, että jos mulla olis liikaa rahaa ja isompi asunto, niin kyllä tuollainen voisi sohvapöydällä olla. Ja jos jollakin tuollainen olisi sellaisessa käytössä, tuntisin kateuden pienen piston syämmessäin.

  11. a) Juu, ehkä otin eliitin nyt vähän vahvasti. Tai vähän pienemmän siivun pyramidin huipulta kun mikä oli alkuperäinen ajatus. Olen vähän käsittänyt, että näinä päivinä keskiluokan nähdään levinneen ympäriinsä. Kaikki ovat keskiluokkaisia, vain harvalla on tarpeeksi pokkaa tai rahkeita olla reilusta työväenluokkaisia tai kunnon eliittiä.

    Sitten ehkä keittiösosiologi voisi miettiä, että olisi sitäkin tärkeämpää tehdä keskiluokan sisällä eroja iPADeilla tai entistä pidemmillä ja näyttävämmillä matkoilla Aasiaan.

    Kohta b) on sitten tosiaan varmaan lähinnä näitä mielipide-eroja. Itse lasken jotenkin yläluokkaisuuden merkiksi sen, että mitään turhaa ei ole.

    Tarpeeksi sivistyneelle ihmiselle tietenkin joku sinkitty osterimankeli on jokaisen hyvinvarustetun keittiön välttämätön osa ja sille on varattuna täydellinen paikka.

    Puolihuolimattomasti nähtäväksi jätetty turha teknolelu taas ei vaan oikein voi edustaa mitään hyvää makua. Vaikka olisikin markkinamiesten trendikkäästi ja nykyaikaisesti muotoilema. Ja vaikka maksaisi $$$. Sitä säälittävämpää yrittämistä, mitä enemmän maksaa.

    Tämä on ehkä vähän tämä Bourdieun ajatus, että joillain sitä vain on. Joko olet tyylikäs ja sivistynyt – tai sitten et. Ja siihen on hyvin vaikea vaikuttaa ostelemalla satunnaisia esineitä. Toki Applen leluilla voi todellisesti köyhälistöstä erottautua, mutta sen pidemmälle on minusta turha kuvitella pötkivänsä.

    Onhan sekin kyllä jotakin! Ja kyllä ne käytössä kuulemma kauhean kivoja ovat, ei sillä 🙂

  12. Niin, siihen mielipide-eroonhan se kyllä pelkistyy. Voi kyllä olla myös, että nykyään ei ylipäätään ole olemassa samalla tavalla puhtaita makuja ollenkaan, että koko kulttuurielämä on fragmentoitunut niin pahasti, että joka tapauksessa on mielekkäämpää puhua ainoastaan mieltymysten laajuudesta ja jättää niiden varsinainen sisältö kokonaan käsittelemättä.

    Sinänsähän nimenomaan eliitin sisällä käydään Bopurdieunkin mukaan kaikkein kiivaimmat taistelut siitä, mikä on parasta kulttuuria, kuka on kulloinkin hip ja mikä kallion kuppiloista on kulloinkin se uskottavin (jos heittää veikkauksen uuden eliitin koostumuksesta). Tämä on mielenkiintoista prosessia – ja tapahtunee näissä kommenteissa tällä tavalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s