Millainen olisi tulevaisuuden ylioppilaskunta?

Mitä ylioppilasliikkeen olisi tehtävä ollakseen merkittävä tässä ajassa? Ennen kaikkea, millainen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan pitäisi olla? Tai vielä oikeammin, millainen se voisi olla ja miten siitä voisi tehdä sellaisen?

Oikeastaan tämän merkinnän aluksi olisi syytä kysyä, miksi ylioppilaskuntapolitiikasta pitäisi edelleen olla kiinnostunut. On selvää, että ylioppilasliikkeen suuruuden päivät ovat jokseenkin takanapäin. Ei liene suunnatonta liiottelua sanoa, että Ylioppilaskunta (eli nykyinen HYY) on yksi niistä kivijaloista, joiden varaan suomalainen kansalaisyhteiskunta on aikanaan rakentunut – se kaupunkilais-elitistinen kivijalka verrattuna työväenliikkeeseen, raittiusliikkeeseen ja osuuskauppaliikkeeseen. Kun Suomessa ei oikein ollut muita paikkoja akateemisen ja uudistushaluisen nuorison törmätä ja kohdata, tapahtui se ylioppilasliikkeen kautta.

Tätä funktiota HYY ei enää aja, tai ainakaan sillä ei ole minkäänlaista yksinoikeutta siihen. Kaikenlaista kiinnostavaa tapahtuu myös muussa kehyksessä.

Korjaus: kaikenlaista kiinnostavaa tapahtuu lähinnä muissa kehyksissä.

Ylioppilasliikkeen kauhukuva on muuttuminen jonkinlaiseksi opiskelijoiden ammattiyhdistysliikkeeksi. Etujen valvominen on ihan kiva juttu, mutta tarvitsee tuekseen lakkoaseen ja solidaarisuuden sekä ylipäätään vahvemman koneiston. Emme pystyisi muodostamaan kovin vahvaa ay-liikettä opiskelijoille.

Eikä sillä oikealla ay-liikkeelläkään nyt niin kovin ruusuisesti mene. Yhteiskunnallisessa keskustelussa pätee seuraava totuus: mikäli jokin taho ei onnistu keksimään itseään uudestaan ja tuottamaan raikkaita avauksia, tuoretta analyysiä ja radikaaleja ajatuksia, se kuolee. Kaunis ruumis saattaa nytkähdellä vielä pitkään, mutta palo on poissa. Vrt. iso osa nykyisestä vasemmistosta.

Tämä ay-kehitys on ensisijaisesti kansallisen ylioppilasliikkeen ongelma, mutta kyllä sen kaiut kuuluvat myös HYYssä. Meidän ylioppilaskuntamme tilanne on muita parempi, sillä olemme sekä taloudellisesti riippumattomampia että kiinnostuneempia ympäröivästä maailmasta. Myös solidaarisuus heikompia kohtaan elää vahvana. Tämä kaikki on HYYssä hyvää.

Kuitenkin meidänkin ylioppilaskuntamme muumioituu hengiltä.

Ylioppilaskunta on kaunis ajatus – ei yhdistys, vaan kunta, itsehallinnollinen rakenne joka sekä käyttää pientä valtaa jäseniinsä että mahdollistaa koko yliopiston opiskelijapopulaation kokoamisen yhteen. Mahdollistaa yhteisen voiman, mahdollistaa ajatusten ristiinpölytyksen, mahdollistaa paremman tulevaisuuden tavoittelun.

Mikäli yliopistot perustettaisiin nyt, ei niihin tehtäisi ylioppilaskuntia. Ammattikorkeakouluihin ei tehty. Meidän pitäisi nyt olla tämän demokraattisen, itsehallinnollisen ja HYYn tapauksessa vielä varakkaankin yhteisön arvoisia.

Meidän pitäisi uudelleenluoda HYY siten, että sen piirissä tapahtuisi kiinnostavaa uutta ajattelua, siten, että se mahdollistaisi monitieteisen yliopistomme eri alojen kohtaamisen, siten että yhteiskunnallinen vaikuttavuutemme ei perustuisi historialliseen asemaan vaan aitoon kontribuutioon. Uudeleenluoda HYY siten, että ideoiden pata kiehuisi jälleen – vaikka se johtaisikin siihen, että välillä liemi roiskuu liedelle.

Tämä tarkoittaa fokuksen siirtämistä pois järjestöistä, tilan tarjoamisesta ja tiukasta edunvalvonnasta hämmentämiseen ja uusien ajatusten kehittelyyn, projekteja ja ehkä jopa vähän tutkimusta. Tämä rahoitetaan pistämällä ylioppilaskunnan omistama HYY Yhtymä hyvään tuloskuntoon – jos omistaa kokonaisen korttelin keskustassa, ei pitäisi olla taloushuolia.

Yhteisöä ja yhteisöllisyyttä koko yliopistolla ei pidä unohtaa ja monet järjestöt tekevät siinä hyvää työtä. Pelkkä tämän tukeminen on kuitenkin hyvin kapea visio HYYn kaltaiselle yhteisölle. Sisäänpäin ei saa käpertyä. HYYllä on noin 30 000 jäsentä, niinpä ainakin yhden tapahtuman vuodessa pitäisi olla sellainen, joka tavoitteleen noin 10 000 kävijää. HYY voisi esimerkiksi vallata (tai vaikka vuokrata, läpällä) Senaatintorin kerran vuodessa jumalattomille karnevaaleille.

Oli tulevaisuuden ylioppilaskunta mitä vaan, se syntyy ainoastaan kunnianhimosta ja halusta kyseenalaista olemassaolevat rakenteet. Näiden pitäisi olla itsestäänselvä osa myös HYYn itsensä toimintaa.

Olen ehdolla edustajistovaaleissa Sitoutumattoman vasemmiston listalta numerolla 207. Äänestyspäivät 18. ja 19.10.

Mainokset

5 vastausta artikkeliin “Millainen olisi tulevaisuuden ylioppilaskunta?”

  1. Olet löytänyt suunnilleen saman tavoitteen kuin me HYALissa joskus vuosina 2005-2006, mutta keinosi ovat melkeinpä päinvastaiset. Halusimme HYYn tukevan niitä porukoita, joissa jotain tapahtuu, mikä tarkoitti silloin lähinnä järjestöjä. Halusimme myös lisätä eri alojen opiskelijoiden kohtaamisia mm. jakamalla tilat uusiksi tavalla, joka edistää näitä kohtaamisia.

    Suurtapahtumien järjestämisessä vapaaehtoispohjalta ei ole kysymys niinkään organisaatioista kuin ihmisistä. Jos yliopistosta löytyy ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät järjestämään 10000 ihmisen karnevaalit Senaatintorilla, niin miksi ihmeessä he tekisivät sen HYYn nimissä? Osana suurta organisaatiota toimimisessa ei ole nykyisin enää samanlaista viehätystä kuin vielä 70-luvulla. Ennemminkin ihmiset tuntuvat kokevan, että he joutuvat toimimaan toisten ihmisten organisaatiossa toisten ihmisten ehdoilla, jos eivät kuulu jo valmiiksi sisäpiiriin.

    Olen seurannut läheltä parin tuollaisen massatapahtuman syntymistä ja vakiintumista viime vuosina. Molemmissa tapauksissa lähtökohtana on ollut tiivis tekijäporukka, jolla on ollut visio ja riittävästi intoa sen toteuttamiseen. Aluksi he ovat tehneet asioita niiden yhdistysten nimissä ja hyödytäneet niitä kontakteja, joita heillä on jo valmiiksi ollut. Jossain välissä tapahtuman taustalle on sitten perustettu yhdistys kevyeksi hallinnolliseksi rakenteeksi huolehtimaan rahoista ja tekemään sopimuksia.

    Tuollaisten porukoiden tunnistaminen ja tukeminen on aika suuri haaste ylioppilaskunnalle, joka toimii osin pakostakin julkishallinnon logiikalla. Uutta kun ei synny toimintasuunnitelman mukaisesti olemassa olevien organisaatioiden puitteissa edustajiston hyväksymän budjetin rajoissa vaan spontaanisti siellä, missä ihmiset kohtaavat. Tilojen uusjako vuonna 2008 oli yksi askel tätä kohti, mutta ainakaan itse en tunnista nyt minkään ryhmän vaaliohjelmasta konkreettisia ehdotuksia seuraavaksi askeleeksi.

  2. Niin, tavoite on kai ollut hyvä. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että viime vuosina ei olla suinkaan liikuttu kohti tuota tavoitetta vaan pikemminkin kauemmas siitä. Voi kyllä liittyä myös siihen, että 2000-luvun puolenvälin taloudellisten virheiden korjaaminen on vienyt niin suuren osan kaikkien toimijoiden ajasta.

    Lisäksi mun mielestä voisi hyvinkin kyseenalaistaa, onko rahan jakaminen kaikille järjestöille monimutkaisen pistemallin avulla paras tapa kannustaa uuttaluovia ja taivaita tavoittelevia järjestöjä, saati tuoda tätä mentaliteettia itse ylioppilaskuntaan. Mun mielestä HYY ei saa missään nimessä taantua järjestöjen tukibyrokratiaksi, osittain, koska ei ne järjestötkään tee niin siistejä juttuja tällä hetkellä.

    Ainakaan kaikki. Kirjoitin tästä ylkkäriin joskus viime vuonna, tarkoituksena positiivisten esimerkkien kautta herätellä kunnianhimoista tekemisen asennetta järjestökentällä: http://ylioppilaslehti.fi/2010/04/jotain-muuta-kuin-perussettia/

    Olin hyvin pettynyt, kun virallinen HYAL silloisten puheenjohtajien suilla päätti vastata kirjotukseen seuraavalla tavalla: http://ylioppilaslehti.fi/2010/04/ainejarjestotoiminta-ei-ole-suorittamista/

    Tavallaan totta kai, näinhän se menee – tavallaan aika lahjakkaasti kieltäydyttiin näkemästä artikkelin pointtia. Kunnianhimon mahdollisuuteen suhtauduttiin nihkeästi. Osittain tämän jälkeen en ole enää odottanut kovin paljoa uudistushalukkuutta näiltä tahoilta.

    Samaan aikaan mun on oikeastaan aika vaikea nähdä, miten tiedekuntajärjestöjen ympärille rakennetut klubitilat saisivat aikaan eri alojen opiskelijoiden kohtaamista. Lähinnä niissä kai kohtaavat naapuritieteenalojen opiskelijat? Tää ei musta myöskään oo niin kiinnostavaa, vaikka tuntuukin siltä, että joidenkin toimijoiden tavoitteena olisi lähinnä kehittää tiedekuntajärjestöistä osakuntia osakuntien paikalle.

    Erään toverin kommentti Facebookissa oli aika hyvä summausta tuosta isoihin tapahtumiin liittyvästä pointista: onko HYY todella niin kuollut organisaatio, että kukaan ei haluaisi edes yrittää järjestää sen nimissä isoja, siistejä tapahtumia? AYY:lle, TYY:lle ja muille se ei tunnu olevan ongelma. Vaikka HYY on isompi, mittaluokka ei kuitenkaan ole niin kaukana. AYY järjestää rutiininomaisesti useiden tuhansien ihmisten hippoja.

    Tämän pitäisi ehdottomasti olla tavoitteena. Muuten koko tää pelleily tämän ylioppilaskunnan ympärillä on hyvin vaikeasti perusteltavissa.

  3. Yhteiset tilat ovat jossain määrin muuttaneet ainejärjestöaktiivien suhtautumista yhteistyöhön. Kun aktiivit ovat jatkuvasti tekemisissä muiden järjestöjen aktiivien kanssa, on heidän luontevampi järjestää toimintaa yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Perinteisestihän ainejärjestöjen heikkous on ollut jonkinasteinen eristäytyneisyys ja sisäänpäinkääntyneisyys, mutta viime aikoina yhteistä toimintaa on näkynyt aikaisempaa enemmän myös muiden kuin samoissa tiloissa toimivien järjestöjen kesken.

    AYY:n tilannetta en oikein tunne, kun ylioppilaskunnan rooli on Aallossa vasta muovautumassa. TKY:n ja KY:n roolit opiskelijoiden elämässä olivat aiemmin vahvoja osin jo siksikin, että ihmiset kokivat usein olevansa teekkareita ja kyltereitä, siinä missä meillä ollaan ennemminkin oman pääaineen tai tiedekunnan kuin Helsingin yliopiston opiskelijoita. Tässä mielessä ne muistuttivat enemmän tiedekuntajärjestöä tai suurta osakuntaa kuin HYYtä. Toisaalta myös perinteet auttavat: tapahtumien järjestäminen on aina ollut keskeisessä osassa KY:n ja TKY:n toimintaa, kun taas HYYssä on keskitytty enemmän politiikkaan ja vaikuttamiseen.

  4. Mietin asiaa myös tapahtumanjärjestäjän näkökulmasta. Edustajiston toimintakulttuuri tuntuisi olevan yksi syy siihen, miksi harva haluaa tehdä mitään kunnianhimoista HYYn nimissä.

    Kun käytän satoja työtunteja johonkin projektiin ilmaiseksi tai nimellistä korvausta vastaan, odotan koko organisaation olevan sitoutunut siihen. HYYssä taas on melkein väistämätöntä, että jos jotain vähänkin isompaa lähdetään tekemään, kritisoi joku edustajistoryhmä projektia itseään tai ainakin ylioppilaskunnan rahojen käyttämistä siihen. Tuollainen ei todellakaan rohkaise yrittämään. Kritiikin aika on ennen päätöksentekoa ja projektin valmistumisen jälkeen, mutta kun projekti on käynnissä, tarvitsevat tekijät työrauhan ja koko organisaation tuen.

  5. HYYn yksi isoista ongelmista on, että kukaan ei tosissaan ajattele, että kukaan vapaaehtoinen tekisi mitään, eikä kukaan teekkään. HYYn pitäisi itse ruveta tekemään juttuja ja ottaa niihin mukaan ihmisiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s