Kunnallisvaalien äänestysprosentti oli perus – eli viisi huomiota äänestämisestä

Kunnallisvaalit olivat ja menivät. Jostain syystä sitkeimmäksi keskustelunaiheeksi vaalien jälkeen saimme äänestysprosentin, 58,2. Yleisesti kerrottu tarina oli syvän pettynyt ja hämmästynyt: miksi olemme näin huonoja demokratiassa? Miksi emme osaa äänestää, oikein tai väärin? Miksi juuri nyt luottamus järjestäytyneeseen yhteiskuntaa on romahtanut? Miksi olemme Kreikan tiellä ja vaivumme anarkiaan millä minuutilla hyvänsä?

Kun vaalien tulosta katsoo erilaisten avoimesti saatavilla olevien datojen ja tutkimusten kautta, saadaan näkyviin vähän erilainen kuva.

Kaikkien suomalaisten vaalien äänestysprosentit romahtivat 1980-luvulla aiempaa alemmalle tasolle. Tämän lisäksi kuitenkin 1990-luvun aikana kunnallisvaalien äänestysprosentti kuitenkin putosi vielä aivan omalle tasolleen. Siinä missä 1970-luvulla kunnallinen osallistuminen kiinnosti vielä noin kolmea neljännestä suomalaisista, ollaan viimeisenä kahtena vuosikymmenenä pyöritty 50 ja 60 prosentin tienoilla.

Kunnallisvaalit siis lakkasivat kiinnostamasta 20 vuotta sitten. Vuoden 2012 kunnallisvaalit olivat vain nytkähtelyä. Seuraavaksi viisi tarkempaa huomiota. Kaikki tilastotiedot tulevat Tilastokeskukselta tai Oikeusministeriöltä.

1. Kunnallisvaalien äänestysprosentit romahtivat 90-luvun lamassa.

Vielä 1992 kunnallisvaaleissa äänesti 70,9 prosenttia suomalaisista. Tämä olisi kai nykyään hyväksi hyväksytty äänestysprosentti. Vuonna 2000 äänestysprosentti oli kuitenkin enää 56. Sen jälkeisissä kolmissa vaaleissa ollaan noustu vähän ja pyöritty lopulta varsin pienellä välillä. Oikeastaan sen jälkeiset muutokset eivät ole olleet kovin ihmeellisiä.Mistä kaikki huuto ja mekastus nyt juuri sitten johtuu? Kyse on trendin katkeamisesta. Kansakunnan viisaat toivoivat äänestysprosentin vuonna 1976 alkaneen laskun pysähtyneen vaaleihin 2004.

No, eipä käynyt niin. Toisaalta myös, äänestysprosentti oli käytännössä sama kuin vuonna 2008, että mikään suunnaton kansanvallan katastrofi tässä ei nyt kuitenkaan ole sylissä.

Lama ei tietenkään ole ainoa selitys sille, miksi 1990-luvulla äänestäminen ei enää napostellut. Katsoaan lisää kohta.

2. Kaikkien vaalien äänestysprosentit romahtivat. 80-luvulla.

Äskeisestä kuvasta nähdään toinenkin jännittävä juttu. Suomalaisen demokratian orgasmipiikki on näköjään ajoittunut vuoden 1980 tienoille. Sen jälkeen sekä kunnallisvaalien että eduskuntavaalit äänestysprosentit putosivat pysyvästi noin kymmenellä prosenttiyksiköllä. Mikäli siis ollaan kiinnostuneita äänestämisen epäseksikkyydestä, pitäisi pohtia tuota romahdusta

Samoin jos halutaan löytää sukupolviselityksiä (Nuoria ei äänestäminen kiinnosta! Pelataan vain xboxia ja syödään pullaa!), niillä pitäisi selittää 60- ja 70-luvuilla syntyneiden äänestyskäyttäytymistä (liikaa taloudellista menestystä! Liian vähän taloudellista menestystä!), ei 80- ja 90-luvuilla syntyneiden. Äänestysprosentit rupeavat nimittäin laskemaan vuonna 1965 syntyneiden tultua äänestysikään.

Jos joku tietää tästä tehdyn tutkimuksia, saa linkata!

3. Isoissa kaupungeissa äänestetään laiskasti, pienissä aktiivisesti.

Suurten kuntien äänestysprosentti. Helsinki poistettu, mutta on samassa välissä. X-akselilla asukasluku, Y-akselilla äänestysprosentti.

Yhdessäkän  yli 30 000 asukkaan kaupungissa äänestysprosentti ei ollut yli 60.  Toisaalta ylivoimaisesti suurin osa alle 8000 asukaan kunnista äänesti  60-70 prosentin aktiivisuudella. Esimerkiksi  alle 5000 asukkaan  kunnista (joita on yhteensä melkein kolmannes kaikista kunnista) vain  noin kymmenessä jäätiin alle 60 prosentin.

Pienten kuntien äänestysprosentit. X-akselilla kunnan asukasluku, Y-akselilla äänestysprosentti.

Eli siis nimenomaan suurissa kapungeissa äänestäminen ei kiinnosta. Tämä saattaisi johtua siitä, että vaikka Espoon kukaan ei voi ajatella muodostavan yhtenäistä yhteisöä. Suuremmissa kaupungeissa kaupunginosien sisäiset erot ovat tärkeämpiä.

4. Keskitulo ja korkeakoulutettujen osuus eivät vaikuta kunnan äänestysprosenttiin, eläkeläisten määrä kyllä.

Kokosin  taulukkoon joukon erilaisia tilastokeskuksen kuntatilastoja ja  äänestysprosentit manner-Suomesta. Tein näile yksinkertaisia tilastollisia testejä, käytännösä vain katsoin korrelaatioita kunnittaisen äänestysprosentin ja erilaisten muiden muuttujien välillä. Kuntien tasolla tulotaso ja  koulutustaso tai ulkomaan kansalaisten osuus eivät (ainakaan  tilastollisesti merkittävästi) korreloineet äänestysprosentin kanssa.  Vuokralla asuminen kyllä, negatiivisesti, ja eläkeläisten osuus, positiivisesti. Nämä molemmat liittyvät eroon suurten ja pienten  kaupunkien välillä, käytännössä selittyvät sillä.

On mahdollista, että tarkemmalla analyysillä (esimerkiksi tarkastelemalla vain alle 30 000 asukkaan kuntia) yhteyksiä kuitenkin löytyisi. Tässä aineistossa esimerkiksi korkeakoulutettujen osuus korreloi negatiivisesti äänestysprosentin kanssa, mutta sekin selittyy sillä, että isommissa kaupungeissa on niin paljon enemmän korkeakoulutettuja.

5. Korkeampi äänestysprosentti ei välttämättä muuttaisi lopputulosta.

Yksi mahdollinen syy äänestämättäjättämiselle on, että ajattelee kaikkien muiden osaavan tehdä myös oman itsen kannalta riittävän hyvät äänestyspäätökset. Että on valmis hyväksymään enemmistön kannan.

Eduskuntavaalien jälkeen tehdyssä kyselyssä (luku 7) ei käytännössä löydetty kuin hyvin pieniä eroja äänestäneiden ja niiden äänestämättä jättäneiden, jotka tällaiseen kyselyyn suostuvat vastaamaan, välillä.

Vaikka olisikin tosi kiva, että kaikki jaksaisivat raahautua sinne kopille, eivät tulokset näköjään juuri muuttuisi.

Ainakaan isoissa ideologisissa linjoissa. Käytännössä kuitenkin varmasti esimeriksi viime eduskuntavaaleihin nousseella äänestysprosentilla ja jytky jytky jytky -Timon virneellä on yhteys. Puolueiden valtasuhteet voisivat toki heilahdella.

Yhteenveto: Kunnallisvaaleissa äänestäminen ei kiinnosta ketään, eikä varsinkaan isoissa kaupungeissa.

Seuraa oletuksia: pienissä kaupungeissa asuu vanhoja ihmisiä, jotka äänestävät. Keski-ikäisistä iso osa ei. Politiikkaa tehdään entistä enemmän arvot edellä. Arvot eivät pääse näkymään kunnallisvaaleissa, joissa keskustelu myös arvopohjaisista päätöksistä degeneroituu helposti tekniseksi puuhasteluksi. Suurinta osaa Suomen kunnista hallitsee joko Keskusta yksin, tai Demarit ja Kokoomus kahdestaan. Silloin äänestämällä vaikuttaminen saattaa oikeasti olla vähän hankalaa.

Lisäksi henkilövaalit varmaankin kiinnostavat. Presidentinvaaleissa äänestysprosentti on aivan omaa luokkaansa. Kunnallisvaaleissa henkilövetoinen tarina on huono: kunnallisvaalit tarvitsisivat ideologisen, joukkopuolueen tarinan. Sellaista on vaikeaa rakentaa vuonna 2012. Pormestarimalli voisi auttaa äänestysprosentin kanssa, mutta toisaalta niin voisi jokaiselle äänestäjälle jaettu satanenkin.

Ehkä äänestäjät tarvitsevat kuntaansa jonkun myyttisen kosketuksen, jotta jaksaisivat äänestää niin ”pikkuasioista” kuin oman kuntansa kehittämisestä. Toisaalta ajatus kaupunginosavaltuustoita voisi saada näistä luvuista varovaista tukea.

Mikäli kunnallisvaalien äänestysprosentteja haluttaisiin nostaa, tehtäisiin pormestari joka kuntaan ja isompiin muutaman tuhannen hengen paikallisvaltuustoja. Varsinainen kaupunginvaltuusto koottaisiin näiden paikallisten elinten suhteiden mukaan. Tämä mahdollistaisi ylätason päätöksentoen, toisi henkilökamppailun myös kunnallisvaaleihin ja loisi lähidemokraattisen rakenteen.

Jos siis tällainen äänestysprosentti koettaisiin erityisen ongelmalliseksi. Tällaisessa mallissa olisi toki muita huonoja puolia, eikä se välttämättä edistäisi valistunutta päätöksentekoa kunnallisista asioista. Mutta ajatuskokeena.

Mainokset

3 vastausta artikkeliin “Kunnallisvaalien äänestysprosentti oli perus – eli viisi huomiota äänestämisestä”

  1. Erittäin ansiokas kirjoitus jälleen kerran Veikko! Erityisen kiinnostavia olivat alun huomiot äänestysaktiivisuuden romahtamisen ajankohdasta ja sukupolvinäkökulmasta. Hanna Wass lienee tutkinut tätä Suomessa, myös Johanna Jääsaarelta saattaa löytyä jotain kiinnostavaa aiheeseen liittyvää.

    Itse olin pohdiskellut mututuntumalta jotain samansuuntaista isojen ja pienten kuntien äänestysprosenttien eroista ja näiden mahdollisesta merkityksestä lähidemokratiakeskustelulle. Kiinnostava näkökulma olisi mennä suurten kaupunkien sisälle ja tarkastella äänestysaktiivisuutta alueittain. En usko että olen ainoa, jolla on vahva tuntuma siitä, että kaupunkien sisällä äänestysaktiivisuus on monilla reuna-alueilla vielä paljon pieniä kuntia matalampi (30-40%) kun taas keskusta-alueilla se on suhteellisen korkea. Mistä tämä johtuu? Veikkaisin ainakin vahvaa korrelaatiota tulotason kanssa, mahdollisesti myös koulutustason.

  2. Hyvää pohdintaa. Yksi valistunut arvaus äänestysaktiivisuuden laskun syistä liittyy siihen, että lasku alkoi samoihin aikaan ns. konsensuspolitiikan kanssa (sen alkuhetkenä pidetään Korpilammen kokousta vuonna 1977). Oikeisto-vasemmisto-akseli alkoi tuolloin hämärtyä SDP:n ja Kokoomuksen lähentyessä toisiaan, ja 1987 muodostettiin ensimmäinen sinipunahallitus. Kunnallisvaalien äänestysprosentin ennätysmäistä romahtamista vuosien 1992 ja 1996 välillä on selitetty vaaliväsymyksellä, mutta yksi tekijä on varmasti vuonna 1995 muodostettu Lipposen I hallitus, jossa istui SDP:n, Kokoomuksen, RKP:n ja Vihreiden lisäksi Vasemmistoliitto… Puolueet alkoivat näyttää yhä enemmän samalta ja vastakkainasettelujen hämärtyminen heikensi yleistä kiinnostusta politiikkaan. Ks. http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Puheenvuoroja/Puheenvuorojenarkisto/Puheenvuorot2007/1163180082190

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s