Sture ja voisilmäpulla

(Kiireinen lukija voi tarkastaa tapaamisen annin ja teesimme tämän pitkähkön kirjoituksen lopusta.)

Akava on avoimmutta korostavaksi järjestöksi hyvin tavallisen virastomainen. Itäpasilalaisella takapihalla sijaitseva 70-luvun rakennustaiteen muistomerkki on juuri niin persoonaton ja pasilalainen kuin voi kuvitella. Valoisassa aulassa on mukavat sohvat. Sähkölukko kirahtaa ja meidät toivotetaan tervetulleeksi akateemisen edunvalvonnan kaikkein pyhimpään.

Matkalla selviää myös pettymys: sikariportaan ysikerros ei olekaan yhdeksännessä kerroksessa vaan neljännessä kerroksessa. Ikkunasta aukeaa viehättävä näkymä Suomen Liikemiesten Kauppaopiston takapihalle. Lattia on sentään parkettia, ja seiniltä katsovat tuikeasti menneet edunvalvonnan sukupolvet. Sukupolvien välinen ketjukirje on todellakin täällä totta.

Asetuimme pöytään Akavan ensimmäisen puheenjohtajan, fysiikan professori Risto Niinin tuimien, mutta hyväksyvien silmien alle. Olikohan Risto kova neuvottelija? Varmasti oli. Ei näihin hommiin ennenkään kiittämällä päässyt. Ennen oli kunnollista. Sture ei istu pöydän päähän, sillä hän ”istuu siinä niin usein”.

Pöydän ympärille kertyneen väen (työmarkkinajohtaja, viestintäjohtaja, nuoriin keskittynyt asiantuntija, lisäksi AOVA:n puheenjohtaja ja 1. ja 2. varapuheenjohtaja) suuri huoli tuntuu olevan, tunnemmekohan me nyt a) Akavan järjestörakenteen b) Suomen työeläkejärjestelmän c) kestävyysvajeen ja valtiovelan suhteen varmasti riittävän hyvin keskustellaksemme sukupolvien välisestä tasa-arvosta ja jännittävistä työsopimuslinjauksista. Aivan adosti uutena asiana opimme, että herra Fjäder lukee Akavan strategiaa ja sääntöjä joka päivä. Toivottavasti ovat mielenkiintoista luettavaa!

Mutta meidän kohtaamisemme Akavan johdon kanssa ei koskenut strategiaa, visiota tai missiota. Tapaamisen aihe oli jotain paljon suurempaa: keskustelimme, nuorisosta, Facebookista ja Akavasta. Koska siitähän tämä kaikki alkoi. Sunnuntaina ystäväkentässämme järisi rankasti. Eläketurvakeskuksen johtaja Jukka Rantala ehdotti Suomeen niin sanottua Ruotsin mallia. Eli viimeksi palkatun työntekijän lakisääteisiä potkuja ensimmäisenä. Tämäkään ei ole vielä niin kovin erikoista; kyllä maailmaan setäportaalta bisarrejakin mielipiteitä mahtuu. Sensijaan oma edunvalvojamme Akava ilmoitti kannattavansa ideaa täysin rinnoin.

Suuttumus Sture Fjäderin lausuntoihin johti nopeasti Facebookissa Akavakapina– nimiseen spontaanihkoon liikkeeseen. On edelleen epäselvää kuka sanoi kenelle mitä, miten se on tulkittu ja tarkoitettiinko mitä sanottiin, mutta lopputuloksena oli nopeasti kasvava ryhmä täynnä silkkaa vihaa Akavaa kohtaan. Sukupolvisota on todella täällä, jos nuorten akateemisten ihmisten ylin edunvalvoja esittää jotain tällaista!

Ryhmä näiden ihmisten kiukkua sitä Akavaa kohtaan, joka ei ymmärrä eikä kuuntele. Akavakapinasta tuli hiljaisen uutismaanantain juttu: Uusi Suomi, Taloussanomat ja Verkkouutiset kertoivat tästä vuosienkin turhautumisen julkisesta purkautumisesta.
Akava reagoikin nopeasti. Akavan viestintä kiisti Sturen koskaan moista ehdottaneenkaan. Sen jälkeen Sture kertoi Verkkouutisille kannattavansa asiaa ehdollisena.

Ja lopulta meidät kaksi kutsuttiin Akavan opiskelijavaltuuskunnan avustuksella tapaamaan pikaisesti Akavan johtoa. Että ymmärtäisimme. Ja siinä me sitten istuimme, stevinajaffat edessämme työmarkkinajärjestön pomoportaan vieraina.

Akavan ihmisten aito huoli meidän puuttellisesta ymmärryksestämme järjestön rakenteesta ja toiminnasta on varmasti aivan ymmärrettävää sellaiselle ihmiselle, joka päätyy keskusjärjestön johtoportaseen. Meidän olisi varmaankin pitänyt ottaa yhteyttä ammattiosastomme päällikköön, jonka olisi pitänyt viedä asia oman liiton hallitukseen,josta sen olisi pitänyt edetä Akavan hallitukseen, joka olisi sen käsitellyt, jos olisi suosiolliseksi nähnyt. Valitettavasti tämä ei ole se tapa, jolla palaute nykyään kulkee. Nykyään palaute, ideat ja kritiikki kulkee sosiaalisen median, linkkijakojen, twitterin ja muiden nuorison kotkotusten avulla täysin rakenteen ulkopuolella, kunnes se osuu ja sytyttää tulipaloja.

Meidän ei ehkä tarvitse olla työmarkkinapolitiikan asiantuntijoita tunnistaaksemme sukupolvikapinan kun sellaisen näemme. Eikä tarvitse Akavankaan. Sture Fjäderin ääni kiihtyy, hän on aidosti loukkaantunut meille. Että me vaadimme hänen eroaan, Facebookissa!

Tapaamisen aikana meille useaan kertaan vakuuteltiin, miten Akavan sisällä on nyt otettu nuorison ääni huomioon. Tätä ei ole syytä epäillä. Aivan varmasti on näin. Tähän liittyy tosin pari ongelmaa: Kaikki akavalainen nuoriso ei ole opiskelijoita, ja kaikki opiskeleva nuoriso ei ole akavanuoria. Sukupolvikysymysten pitää kulkea erillään opiskelijapolitiikasta. Ei sivussa, mutta erillään. Lisäksi koko ”huomioon ottaminen” sinänsä on pahimmillaan käsienpesua ja selittelyä. Ei poliisillekaan auta sanoa, että otin kyllä nopeusrajoituksen huomioon paljon paremmin kuin aikaisemmin, ellei ole sitä rajoitusta noudattanut. Enemmän kuin ”nuorten äänten huomioonottamista” me kaipaamme näkyvää ja tuntuvaa tulevaisuuden Suomea rakentavaa politiikkaa.

Mutta mistä me puhumme kun me puhumme sukupolvikapinasta ja sukupolvipolitiikasta? Me puhumme siitä että meidän sukupolveamme ei kuulla. Me puhumme siitä että Tekniikan Akateemisten 72 tuhannesta jäsenestä 21 00 opiskelijaa, joita TEK:n valtuustossa edustaa viisi opiskelijaa. Nuoria edustaa kahdeksan. Seitsemästäkymmenestä. Tämän lisäksi TEK:in nuorilla on 8 edustajaa. Ja kaikilla TEK:iin kuuluvilla eläkeläisilläkin on edelleen äänioikeus valtuustovaaleissa. Kenen ääni kuuluu valtuuston päätöksissä?

Me puhumme siitä, että ainoa keino ottaa myös tulevaisuus huomioon ei ole aggressiivinen valtion velkautumisen purkaminen juuri tällä hetkellä. Tätähän on myös kokeiltu, Euroopassakin on kova yritys säästää kokonaisia maita hengiltä. Koska mikään ei ole niin kamalaa kuin velka. Oikeastaan velkaantumisen katkaisun yrittäminen taantuman yhä syvetessä on suurin karhunpalvelus mitä meidän sukupolvellemme voi tehdä. Varsinkin jos se tehdään nuoremman sukupolven koulutusmahdollisuuksien tai työhönpääsyn kustannuksella.

Me puhumme siitä että työmarkkinapolitiikkaa tehtäessä meidän on oltava mukana. Kuuleminen ei riitä. Huomioon ottaminen ei riitä. Meidän pitää olla mukana. Eläkeratkaisuista päätettäessä päätetään todennäköisesti kaikkien neuvottelijoiden lähitulevaisuudesta. Ostetaanko lomaosake nyt vai parin vuoden päästä? Onkohan Espanjassa lämmintä, vai pitäisikö Lapista? Mutta siellä puhutaan ennekaikkea minun loppuelämästäni. Minun pitää tulevaisuuden työurani aikana maksaa se hinta jonka nämä ratkaisut aiheuttavat, ja minä haluan että minulta ja muilta ikäisiltäni kysytään. Kuten Sturekin kuittasi, maksaja päättää.

Mutta me puhumme substanssikysymysten lisäksi myös tekemisen tavasta ja rakenteesta. Jyrähtelevät herkkänahkaiset johtajat ja kerran kolmessa vuodessa järjestettävät valtuustovaalit eivät ole enää se tapa, jolla näin tärkeät instituutiot voivat toimia. Jos Akavakapina on mitään kenellekään opettanut, on se suoran kommunikaation tärkeys ja vaikeus. Tässähän ei ollut mitään vaikeaa. Me pääsimme tapaamaan Sture Fjäderiä parin blogauksen ja facebook- älämölön jälkeen. Mutta mitä sitten? Työmarkkinakeskusjärjestö on kuitenkin niin raskas koneisto, että muutos ei lähde Sture Fjäderistä. Muutos päättyy Sture Fjäderiin, eikä se ole Sturen vika tai ansio. Sturesta minuun on useampi valtuusto, neuvottelukomitea, työryhmä, aloite, lähetekeskustelu ja rekisteröity yhdistys. Ammattiyhdistykset on vielä vanhasta muistista suojattu nurkanvaltauksia ja kommunisteja vastaan niin tiukasti, ettei minun viestini Sturelle pääse koskaan perille.

Kello alkaa olla jo kolme, ja opiskelijavaltuuskunnan puheenjohtaja pyytää yhteenvetopuheenvuoroja. Sture on kuitenkin varannut aikaa meille vielä lisää. Helposti voidaan olla vielä puoli tuntia. Kahvi jäähtyy kuppeihin kun keskustelu viriää uudestaan. Työmarkkinajohtaja kysyy pahan kysymyksen. Mitä Akavan sitten pitäisi tehdä?

AY-liikettä tarvitaan, ehdottomasti ja kiihkeästi. Mikäli olisimme tästä eri mieltä, emme varmaankaan vaivaisi päätämme keskusjärjestötoiminnan omituisuuksilla, vaan pikemminkin masinoisimme joukkoeroa. Meille ei välttämättä ole valmiita vastauksia siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden AY-liikkeen pitäisi tehdä, tai miten kaikki sen toiminnot tulisi organisoida. Nyt me kysymme sitä teiltä. Selvää on vain, että näin ei voi jatkua. On toki muutamia asioita.

  • Pirunmoinen metelöinti

Eduskunta-näytelmät ja Voima-lehti ovat tehneet erinomaista työtä eläkeasioiden nostamiseksi edes joidenkin tietoisuuteen. Tämä on meidän kaikkien vastuullamme. Meteliä pitää pitää, varsinkin silloin kun kukaan ei halua kuunnella. Kiinnostuminen ja seuraaminen on valtaa.

  • Vaikuttaminen sisältä ja ulkoa

Kaikkien ei voi olettaa olevan niin kiinnostuneita ammattiyhdistyspolitiikast. Osan kuitenkin kannattaa olla. Seuraavan kerran kun vaalit lähestyvät, joudumme ehkä järjestäytymään yli pernteisten vaaliliittojen. Tähän voimme ehkä hakea mallia kirkon sisällä vaikuttavalta Tulkaa kaikki -ryhmältä. Ja vaikuttaminen ulkoa. Te kaikki olette näyttäneet miten pieni vaikuttamisen ele (Facebook- tykkäys ja linkin jako) saattaa saada aikaan nopeasti isoja muutoksia. Tämä ei jää tähän.

  • Ammattiyhdistysliikkeen rakenteiden modernisoiminen

Suomi on kokousten, rekisteröityjen yhdistysten ja kokouspullan maa. Pitää voida miettiä, onko keskusjärjestö-ammattiliitto-paikallisosasto enää kaikkein tehokkain ja reagointikykysin tapa organisoida tätä toimintaa.

  • Uusi analyysi, uudet ideat

Luottamuksemme AY-liikkeen kykyyn uudistaa itseään on rajallinen. Mikäli haluamme syöttää liikkeelle uusia toimintapapoja, ajatuksia tai analyyseja, meidän on itse ne tuotettava. Tämä ei ole helppoa, nopeaa tai aina hauskaa (sillä kukaan ei halua tietää, miten lakeja ja makkaraa tehdään), mutta sitäkin tarpeellisempaa.

Lopuksi varoituksen sana. Meidän tavoitteenamme ei ole rikkoa Akavaa. Meidän ei tarvitse. Jos me kuitenkin haluamme rikkoa Akavan, me vain odotamme ja katselemme, miten sukupolvemme kiinnostus ammattiyhdistyksiä kohtaan hiipuu. Sukupolvien välinen ketjukirje katkeaa, ja meidän sukupolvemme tekee jossain kohtaa uuden diilin, jos tekee.

Ja sitten tapaaminen alkaa olla ohi. Tuolit kolisevat, kalsa pasila väikkyy ikkunasta. Seiskan ratikka kolistelee Mesukeskukselle. Kättä paiskataan rennosti, Sturella on kiire ”jakamaan kunniamerkkejä” kakkoskerrokseen. Akavatalo on jo hiljentynyt, kun me poistumme.

Lopuksi arvostelussa kohtaaminen ihka aidon keskusjärjestöjohtajan kanssa.

Kiitämme

  • tapaamisen nopeaa järjestymistä. Opetelkaa lapset blogaamaan, se kyllä kannattaa. Ja kiitokset AOVAn Jounille ja Suville Janille hostaamisesta!
  • Sture sanoi, että Ruotsin tyyppistä irtisanomisjärjestystä ei tulla Suomessa ottamaan käyttöön eikä hän tai Akava sellaista kannata. Tämä on kehitystä maanantaista, jolloin Akavan kanta oli vielä sekä ”kyllä” että ”ehkä” että ”ei”.
  • herra Fjäder lupasi viedä nuoren sukupolven terveisiä eteenpäin syksyllä kehysriihen yhteydessä käytäviin tulevaa eläkejärjestelmää määrittäviin neuvotteluihin. Toivottavasti terveiset menevät perille kovaa!

Moitimme

  • lopulta muuten laihahkoksi jäänyttä varsinaista poliittista antia. Yleisen tuohtumuksen jossakin määrin värittämää puolentoista tunnin tapaamista ei ole helppo kääntää tiukaksi eläkerakenteen analyysiksi.
  • kampaviinerin puutetta. Toivoimme, että viimeistään täällä keskusjärjestössa ja ay-liikkeen mekassa olisimme päässeet myyttisen kokouskampaviinerin ääreen, mutta tarjolla oli ainoastaan karkkeja vanhalla logolla ja voisilmäpullaa, josta kohteliaasti kieltäydyimme.
  • tapaamisemme tapahtui kokoushuoneessa ja vaatteet päällä. Emme selvästi olleet vielä vallan ytimessä.

Kehittäisimme

  • ymmärrystä sosiaalisesta mediasta ja ”nuorisosta”
  • kantoja suhteessa julkiseen sektoriin
  • koko järjestön uusiksi.

Tuomas Saloniemi ja Veikko Eranti

Mainokset

1 vastaus artikkeliin “Sture ja voisilmäpulla”

  1. ”Kehittäisimme: koko järjestön uusiksi” – niinpä niin. Jää epäselväksi miksi ”AY-liikettä tarvitaan, ehdottomasti ja kiihkeästi”. AY-liike edustaa nykyään porukkaa jolla menee hyvin, ja se polkee niitä joilla ei mene hyvin. Miten todennäköistä on että tällainen organisaatio päättää vaihtaa tavoitteensa yhtäkkiä päinvastaisiksi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s