Mitä sinä olisit valmis uhraamaan?

Kestävyysvaje vaatii uhrauksia. Me, (Eranti, Nuortimo, Saloniemi) laadimme oman suosikkilistamme syksyn tulevista uhrauksista. Nämä me olisimme valmiita uhraamaan.

1. Vuohia, kanoja, suolia. Sekä poltto- että veriuhreina
Näinä kohtalon hetkinä pelissä on sekä talous että kilpailukyky. Mitä on muutaman vuohen elämä niiden rinnalla? Jos kerran yhteisöveron alennus saattaa parantaa kilpailukykyä, miksei myös musta magia? Ainakin sitä harjoittaessa pysyy omatunto puhtaana verrattuna valtion hallituksen kehysriiheen.

2. Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen yrittäjät
Meidän on tehtävä vakavia päätöksiä. Meidän on kannettava vastuu. Näinä kovina aikoina meidän on tarkkaan harkittava, onko meillä enää varaa Elinkeinoelämän keskusliittoon ja Suomen yrittäjiin.
Tämä todella sattuu meihin kaikkiin henkilökohtaisesti, olemmehan yrittäjiä, mutta olemme valmiit osallistumaan talkoisiin. Olemme valmiit asettamaan meille kaikille henkilökohtaisesti tärkeiden instituutioiden tulevaisuuden vaakalaudalle hyvän tavoitteen tähden. Tämä uudistus ei ole mitään nappikauppaa. Laskujemme mukaan EK:sta ja Suomen Yrittäjistä luopumalla maahamme voitaisiin hankkia noin 2775 keskoskaappia vuodessa.

Miksi vastustat keskoskaappeja?

3. Työurien pidentämisen alkupäästä
Meidän on tehtävä vakavia päätöksiä. Meidän on kannettava vastuu. Näinä kovina aikoina meidän on jne. Työurien pidentäminen alkupäästä on monelle tärkeä aihe, ja siihen tulee koskea vain äärimmäisen tarpeen ollessa kohdalla. Me emme esitä työurien pidentämiseen alkupäästä kajoamista, mutta välillä on tehtävä ratkaisuja, jotka ovat paitsi vaikeita myös raskaita. Niinpä olemme valmiita keskustelemaan avoimesti työurien alkupäästä pidentämisen uhraamisesta.

4. Leikkauslistat
Tällaisina rankkoina aikoina meillä ei vain ole varaa leikkauslistojen kaltaiseen hyväosaisten paremmuudentunnetta ruokkivaan ylellisyyteen. On tehtävä rankkoja päätöksiä jotta voisimme säilyttää valtion ja elämänmuotomme. On uhrattava leikkauslistat, heittää ne herramme avonaisena odottavaan kitaan.

5. Valuvian rakennemuutoksien kynnettävät sarkat
Myös tämä syvältä sattuva kirpaisu meidän on vain kestettävä. Olemme pitkin hampain valmiita uhraamaan impotentit, tarpeettomiksi käyneet, tehonsa menettäneet paskat maalaisvertaukset. Belphegor, anna veistä lähemmäksi.

6. Kakkarat
Kannettaessa vastuuta meidän täytyy kyetä uhraamaan myös innovaatioita. Vaikka sielumme huutavat tuskasta, olemme valmiita asettamaan erilaiset valtiontalouden tasapainoa säätelevät kakkarat mustalle säästön alttarille. Olemme varmoja, että innovaattorit olisivat samaa mieltä.

7. Sieluja
Tämä voi kuulostaa rankalta, mutta on päivänselvää etteivät kaikki juurikaan käytä sielujaan. Tässä edustamme maltillista, keskitien sieluja uhraavaa faktiota, sillä emme halua uhrata KAIKKIA sieluja. Voiko kukaan oikeastaan sanoa että investointipankkiireilla olisi kovinkaan paljon käyttöä sieluilleen? Tai suuryritysten johtajilla? Emme usko, että tämän uhrauksen vaikutukset edes sieluistaan yhä nauttivien investointipankkiirien vähälukuiseen joukkoon olisivat kovinkaan dramaattiset. Järjestelmä on huonokuntoinen jo valmiiksi, älkäämme antako sen linkuttaa eteenpäin. Kaikkien on osallistuttava uhritalkoisiin.

8. SOTE-sektori
Kuntien menoista yli 60 prosenttia kuluu sosiaali- ja terveysmenoihin. On selvää että näin iso yksittäinen sektori ei kertakaikkiaan nykyisessä taloustilanteessa voi olla olemassa. Lopettamalla sosiaali- ja terveysmenot kokonaan saavutetaan siis kuntien menoissa lähes välittömästi 60 prosentin lasku. Emme halua juustohöylätä, vaan rakenteellisesti kehittää kuntia. Tämä on rankka uhraus, mutta näinä vaikeina aikoina meidän kaikkien on oltava valmiita tekemään osamme näissä toivotalkoissa.

9. Suuret ikäluokat
Kansallisissa säästötalkoissa jokaisen on tehtävä osansa. Emme halua tehdä tästä maasta oleskeluyhteiskuntaa, jossa osa väestöstä on toimettomana tulonsiirtojen varassa. Jokaisen on tehtävä osansa! Lisäksi vastikkeettoman rahan saaminen on tunnetusti passivoivaa ja huonoa työllisyyspolitiikkaa. Ajat ovat vaikeita, mutta vaikeistakin ratkaisuista on voitava keskustella. Suurten ikäluokkien uhraamiseen saatetaan tosin tarvita jokin tavallista keittiöveistä jykevämpi välinen, esimerkiksi moottorisaha tai painevesuri, mutta kuka sanoi, että uhrausten tekeminen olisi helppoa?

10. Talvisota
Suomen Talvisotaa on käyty keskeytyksettä 30.11.1939 alkaen, eikä loppua näy.  Meillä ei enää kertakaikkiaan ole varaa käpertyä menneeseen ja jo takanapäin oleviin loiston päiviin. Miten koskaan voimme oppia kurottamaan eteenpäin, jos suurimmat saavutuksemme ovat talvelta 1939-1940? Vaikka Talvisota kuuluukin suomalaisen yhteiskunnan kantaviin rakenteisiin, on meidän katsottava avoimesti kaikkia vaihtoehtoja – jopa Talvisodan lopettamista.

Helsingissä 23.8.2013

Veikko Eranti
Jussi Nuortimo
Tuomas Saloniemi

(merkinnän kuva: Conradth / Flickr.)

Kososen konserniohjaus ja näppärä valtio

”Kun ministeriöt pannaan ruotuun, valtionhallinnosta tulee pääministerin johtama virtaviivainen konserni, joka toteuttaa hallituksen strategiaa tehokkaasti, tuottavasti ja turhia kyselemättä. Joku insinööri voi olla vilpittömän innostunut, mutta minua hirvittää. Valtionhallinnossa on parantamisen varaa, mutta en silti tahdo, että Suomea johdetaan kuin Nokiaa.”

Kuva: Sitra

Näin kirjoitti Elina Grundström vuonna 2010 kaupptieteen tohtorin, Sitran yliasiamiehen Mikko Kososen pyrkimyksestä uudistaa suomalaista demokratiaa kohti notkeampaa ja reagointikykyisempää eli näppärämpää mallia. Vuoden 2013 syksyn kääntyessä alkuun lausahdus aiheuttaa vielä alkuperäistä ajankohtaa kalmaavampia värähdyksiä sielun perukoilla. Mikko Kosonen nimittäin haluaa edelleen ”uudistaa politiikan”, sillä ”Suomi ei toimi”. Mutta eipä toimi Nokiakaan.

Kososen käsitys demokratian uudistumisesta pitää sisällään lyhykäisyydessään pääministerin vallan kasvattamisen, pysyvän ministeriörakenteen rikkomisen ja etujärjestöajattelun lopettamisen. Puolueiden roolista Kosonen ajattelee seuraavaa:

”Vanhojen ideologisten asetelmien sijasta puolueet joutuisivat miettimään, millaisia arvopohjaisia ratkaisuja ne tarjoavat eduskuntavaaleissa kansan valittavaksi. Puolue voisi keskittyä esimerkiksi viiteen keskeiseen teemaan, joita se sitoutuisi ajamaan, jos pääsisi hallitukseen.”

Näissä ajatuksissa ei sinänsä ole mitään, mitä Sitra ei olisi tuonut julki jo 2010 raportissaan Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.

Tohtori, yliasiamies Kososelle ei voi sanoa muita terveisiä kuin että tervetuloa meille Kruununhakaan käymään vaikka vain yksi johdantokurssi mistä tahansa valtiotieteellisestä aineesta, poislukien kansantaloustiede ja tilastotiede. Sen jälkeen voi sitten esitellä näitä valtio-opillisia ajatuksia uudestaan. Tällainen ajattelu on joko täysin alkeellisen tietämätöntä demokratiasta ja valtionhallinnosta tai täysin häikäilemättömän ideologista. (Joku voisi myös kertoa minulle, miten ideologiat ja ”arvopohjaiset ratkaisut” eroavat toisistaan, ja ylipäätään miten monipuoluejärjestelmässä valitaan se suunta, johon järjestelmää kehitetään.)

Kyllähän tätä vuoden 2013 epäsikiöhallitusta muodostettaessa kaikki olivat yksimielisiä, että eurokriisi, sote-uudistus ja kuntamurha ovat niitä teemoja, joita hallitus sitoutuu ajamaan. Kaikki valtapuolueet vain halusivat ajaa niitä eri suuntiin, joista osa oli keskenään päinvastaisia ja osa kaikesta päätellen sojotti kohti viidettä tai kuudetta ulottuvuutta.

Valtiota on mahdollista johtaa kuin konsernia, mikäli eletään joko yksi- tai kaksipuoluejärjestelmässä. Sellaisissa maissa kuten Iso-Britannia tai Kiina, kaikki valta luontevasti ja huomattavasti pienemmillä ongelmilla keskittyy voittajan käsiin. Kun päähallituspuolue joko on ainoa hallituspuolue, ainoa puolue ylipäätään tai muuten vaan nauttii käytännössä absoluuttista valtaa, on näppäryyspolitiikalle paljon tilaa.

Niinpä ei olekaan mitään yllättävää siinä, että Kosonen Suomen kuvalehden jutussa haikailee mallia briteissä ”pääministerin kanslian vetämästä strategiaprosessista.” Vielä vuonna 2008 Kosonen ihannoi suoraselkäisesti Singaporea ja Etelä-Koreaa ja niiden kykyä ”integroidun konsernijohtamisen mekanismeja” hyödyntäen nostaa itseään ylöspäin globaalissa kilpailussa. Sanomattakin on selvää, että näiden maiden poliittinen järjestelmä on hitusen erilainen kuin Suomen.

Kosonen on entinen strategisen johtamisen tutkija ja Nokian strategiajohtaja, joten Suomen politiikan mallin hakeminen konserninjohtamisesta ei ole yllättävää. Jotain opittavaa julkisella sektorilla ja sen johtamisella näistä varmasti onkin. Esimerkiksi Sitran yirtys oppia Viron It-strategiasta on oikeasti kunnioitettavaa. Opin on kuitenkin tultava edes hitusen suomalaiseen demokratiaan soveltuvammiksi paloiksi pureskeltuina. Eikä se integroitu konsernijohtaminenkaan aina niin helppoa ole, edes liike-elämässä. Vielä 2008 Kososen oli helppo antaa haastattelulja, joissa kehuttiin Nokian strategista ketteryyttä ja hehkuteltiin, miten ”Nokia on ainut merkittävä mobiilimaailman toimija, joka pystyy kilpailemaan Googlen ja Microsoftin kanssa.

Sehän meni hyvin.

Kirjoitin vuosi sitten seuravan analyysin liittyen Sitran edelliseen demokratiankehittämisavaukseen:

”Demokratia ei ole yhteisten asioiden hoitamista eikä pelkkää mukavaa yhteistä tekemistä. Demokraattisessa yhteiskunnassa valta kuuluu kaikille ja kaikille taataan mahdollisuus käyttää sitä. Niinpä demokratian ytimessä on – ja on aina oltava – vastakkainasettelu. Mikäli suomalaisilla ei olisi erimielisyyksiä vallan ja resurssien käytöstä, ei meillä olisi myöskään tarvetta demokratialle.”

Tähän ei lisättävää. Kiinassa ei ole tarvetta demokratialle.

Kiitokset Tuukka Ylä-Anttilalle oikoluvusta ja Jussi Nuortimolle näppärän valtion käsitteestä.