Muistioita vasemmistolibertaarista yhteistyöstä

Yksi suomalaisen oikeiston nousevista virtauksista on libertaarius. (He varmaan itse mielellään kutsuisivat itselään liberaaleiksei, mutta se sana ei enää tarkoita mitään.) Libertaareille politiikan ylin arvo on vapaus, ja vapauden toteutumismekanismi on ennen kaikkea markkinatalous. Mitä enemmän asiat ovat hintamekanismin päätettävissä, sitä tehokkaammin vapaus toteutuu yhteiskunnassa. Tämä on epäilemättä karrikoitu kuvaus, mutta välttäköön se tämän argumentin pohjaksi.

Voisi luulla, että nykymallin isoon valtioon luottavilla punavihrellä on melko vähän yhteistä tämän väen kanssa – ja niin onkin, mikäli mennään periaatteellisiin kysymyksiin. Politiikan konkreettisessa suorittamisessa on kuitenkin melko harvoin kyse syvistä periaatteista, vaan pikemminkin siitä, mistä pienistä politiikka-asioista päästään yhteisymmärrykseen. Usein syyt ja seuraukset menevät sekaisin: jokin ratkaisu sopii yhdelle puolueelle, koska se on ideologisesti oikean suuntainen, ja toiselle puolueelle, koska tuottaa sellaisen vaikutuksen, johon tähdätään.

Tässä siis seitsemän ideaa, joiden varaan yhteinen toimintaohjelma punavihreiden ja libertaarien välillä voitaisiin rakentaa. Tämä ei ole ehdotus, tämä on ehkä enemmän ajatusharjoitus ideologisesta eläytymisestä ja pohdinta keinojen ja päämäärien suhteesta. Yritys ottaa selvää, ovatko poliittiset ideologiat jana vai ympyrä.

Suomalainen politiikka rakentuu väistämättä kompromisseille. Kaikesta pilkkaamiseta huolimatta myös Kataisen ykkönen sai kuitenkin aikaan kaikenlaista – vaikka mukana olivat keskustaa ja perussuomalaisia lukuunottamatta kaikki. Jälki ei ehkä ollut priimaa tai ideologisesti koherenttia tai edes hyvin valmisteltua – mutta jotain tapahtui. Puoluepolitiikka ja hallitustoiminta kuitenkin on se prosessi, jossa ideologiat muuttuvat laeiksi. Jos huomion kiinnittää päämäärään eikä taustalla olevaan ideologiaan, syntyy jännittäviä kompromisseja.

Jos libertaarien ja punavihreiden välillä löytyy näin paljon mahdollisia suorituksia, niitä löytyy varmasti kaikkien muidenkin yhdistelmien väliltä. Tämä puoluepolitiikan ominaisuus on juuri se, joka ajaa monet pois siitä.

Otetaan ensin ilmeiset alta pois:

1: Tasa-arvoiset avioliitto- adoptio- ja kaikki mahdolliset lait

Jos tärkeänä premissinä on vapaus ja valtion mahdollisimman suuri puuttumattomuus, niin ei kai valtio silloin saa sanella kenen kanssa menee naimisiin?

2.Kirkon ja valtion suhde ja verotusoikeus

Selvää pässinlihaa, ainoa kohta Forssan ohjelmasta, jota ei tullut toteutettua. Punavihreissä on varmaan jopa enemmän tätä vastustavia – ja on totta, että sillä voisi olla myös negatiivisia vaikutuksia. Mutta yhtienen sävel.

3: Perustulo tai negatiivinen tulovero

Tämä on vähän mutkikkaampi juttu. Kaikki punavihreät kannattavat perustuloa, ja suurin osa suoraselkäisen ideologisesti libertaareista myös. Ei mielivaltaa, ei kyykyttämistä, ei vaihtelevansuuruisia kannustinloukkuja – negatiivisen tuloveron voi jopa yhdistää toiseen libertaarifantasiaan, kiinteään tuloveroprosenttiin, ja silti saada aikaan progressiota verotukseen.

Libertaareissa on myös se siipi, jonka mielestä köyhät saavat ihan vaan hajota omaan köyhyyteensä, mutta ehkä heitä sitten kuitenkin on vähemmän.

Tosin perustulomalleissa aina suurin ongelma on se josta ei puhuta – raha. 300 euron perustulo ja 900 euron perustulo tuottavat radikaalisti toisistaan poikkeavat yhteiskuntamallin. Suuruudesta olisi vaikeaa päästä yhteisymmärrykseen.

* * *

Seuraavat ovatkin sitten vähän hatarammalla pohjalla, mutta ainakin jotenkin perustelvissa.

4: Ulkopolitiikka (poislukien kehityspolitiikka) ja armeijan rooli

Libertaarit yleensä lähtevät siitä, että armeija ja poliisi ovat se minimi, mikä valtion pitäisi tuottaa – että niitä tarvitaan turvaamaan omistusoikeus, ja kaikki muu sitten seuraakin siitä. Tämä argumentti ei ole aukoton, mutta oletetaan se nyt tässä.

Selvää kai kuitenkin on, että kukaan libertaari ei voi pitää armeijaa ”tärkeänä miesten kouluna” tai ”kansakunnan moraalin selkärankana” – ajatella, että sillä olisi konkreettista pelotetehtävää suurempaa merkitystä. Punavihreistä suurin osa on pasifisteja ja haluaisi pohjimmiltaan eroon armeijasta.

Tästä on varmasti löydettävissä yhteinen sävel. Armeija minimikokoon, jolla voidaan kuvitella järjestettävän riittävän uskottava puolustusshow. Minkäänlaisia hyökkäysfantasioita tai Nato-operaaioihin osallistumisia on vaikea uskoa libertaarin voivan kannattaa, joten ulkopolitiikan suurissa linjoissa suomalainen konsensus (neuvottelu, ei sotiminen) saavutetaan varmaankin melko helposti.

5: Aluepolitiikka

Punavihreät ovat pääasiassa kaupunkilainen ja kaupunkien merkitystä korostava porukka. Suomessa asuntojen hinnat, työpaikat ja muuttovirrat kertovat ihmisten noin keskimäärin haluavan asua kaupungissa, tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä. Punaviherlibertaaria aluepolitiikka olisi selvästi tämän kehityksen tukeminen ja alueellistamispuuhastelun lopettaminen. Kahnauksia tulisi siitä, pitääkö ihmisten antaa asua ympäryskunnissa vai voiko heitä ohjata kaupunkimaiseen asumiseen, mutta eiköhän sekin onnistuisi.

6: Yritystuet

Oikeastaan tämä on aika no-brainer. Vasemmisto ei halua tukea suuryrityksiä, koska se on epäilyttävää, liberbertaarit eivät halua tukea suuryrityksiä, koska se on epäilyttävää. Saa suorittaa.

7: Ruuhkamaksut

Kaikkein pahimpia kahnauksia tässä yhteistyössä oikeasti varmasti aiheuttaisivat palvelutuotannon järjestäminen ja yhteisten resurssien yksityistämiset. Niihin suhtautuminen on usein lähes päinvastaista.

Kuitenkin muutama sellainen julkinen resurssi on, jonka liikakäytöstä koituu punavihreiden mielestä niin paljon haittaa, että laskun laittamista käyttäjille oltaisiin hyvinkin valmiita harkitsemaan. Varmasti keskeisin tällainen ovat tiet.

Helsingin punavihreät ajavat kiihkeästi ruuhkamaksuja – ja oikeastaan sen pitäisi upota suoraselkäisen kapitalistin maailmankuvaan varsin hyvin. Kaupungilta ja valtiolta pois teihin käytetty raha, ja oikeasti käytön mukaan tapahtuva laskutus joka paikassa tapahtuvalla ”ruuhkamaksutuksella”. Näillä kerätyillä rahoilla sitten kunnostetaan teitä jne. Tällöin tieresurssin markkinahinta asettuu oikeaksi, vain käyttäjät maksavat niistä – ja käytännössä autoilu kallistuu ja vähenee. Profit!

(Käytännössä tämä ei menisi näin, koska libertaariin fantasiaan kuuluu vahva auto ja horisonttiin syöksyvä moottoritie amerikkalaisen vapauden lihallistumana, ja vasemmistolaisten mielessä on se köyhä yh-äiti, jonka pitää körötellä skodalla kaupungin toiselle puolelle kolmeen työhönsä, ja johon tämä uudistus KAIKKEIN KOVIMMIN iskisi.)

* * *

Näyttää melko hyvältä, eikö? Monessa asiassa olisi hyvinkin yhteisymmärrystä. Käytännössä koko homma toimisi tahmeammin, sillä harva libertaari (tai myöskään muu ihminen) on oikeasti näin suoraselkäisen ideologinen, ja toisaalta kaikki punavihreä eivät ole kaikissa kohdissa valmis hyväksymään markkinaohjauksen lähtökohdaksi, vaikka se tuottaisikin ”oikean” tuloksen. Tässä tekstissä en ehdottanut tällaista yhteityötä, vaan miettiä, misäs asioissa se olisi mahdollista. Mielestäni libertarismi on lähtökohtaisesti siinämäärin puusilmäinen ideologia, että tällaisetkin yhteistyöt olisivat varmaankin vaikeita.

Mainokset