Kohtauksia eräästä myyntipalaverista

Eräs kokoushuone Ruoholahdessa, joitakin vuosia sitten.

”…ja kuten näette, järjestelmä nostaa koko terveydenhuoltosektorin tehokkuuden uudelle tasolle.”

Liikanen vaihtoi painon jalalta toiselle, klikkasi kaukosäätimestä esiin päätösslaidin ja loi katseen yleisöönsä. Presis oli suunnattu E-reseptin, Suomen terveydenhuollon tärkeimmän kehityshankkeen, ohjausryhmälle.

Liikanen hymyili. Presis oli mennyt hyvin. Ilmeistä päätellen yksikään ohjausryhmän jäsenistä ei ollut ymmärtänyt sanakaan järjestelmän teknisiä ominaisuuksia kuvailevista osista.

”Kiitos hyvästä esityksestä, tämähän alkaa olla jo aika pitkällä… Yksi kysymys minulle tuli mieleen. Minähän en tästä tekniikasta niin ymmärrä, mutta siinä sivun 32 tienoilla sanoit, että tehokkuuta lisätään myös tiivistä ja selkeää ilmaisua suosivilla teknisillä ratkaisuilla, niin mitä se mahtoi tarkoittaa? Tämä e-resepti on kuitenkin tärkeä nimenomaan tiedon siirtämisen suhteen…”

Liikanen huokaisi sisäänpäin, jotta asiakkaat eivät näkisi sitä. Kysyjä oli ylilääkäri, demaritaustainen, jo alkujaan Taito Oy:n sisäisessä kartoituksessa  projektin onnistumisen kannalta ongelmaksi todettu.

”Kiitos, erinomainen kysymys! Entisenä valtion virastona meillä on vuosien kokemus julkisen sektorin järjestelmien rakentamisesta. Kaikkihan me tiedämme, ja tätä tulee itsekin tehtyä, että jos tilaa löysälle puheelle on rajattomasti, niin helpostihan sitä sitten lähtee tuottamaan sellaista sanotaanko tarpeetontakin tekstiä.

Niin me päädyimme sitten sellaiseen  ratkaisuun, että rajoitamme sitä tekstin määrä, joka reseptin kenttiin mahtuu. Tämä toiminto sijoitetaan ohjelmiston ytimeen. Tiiviimpi ilmaisu kannustaa oman toiminnan ja viestinnän jatkuvaan tehostamiseen. ”

Demari nosti kätensä uudelleen. Liikasen vasen silmäkulma alkoi nykiä, mutta kokeneena konsulttina hän jähmetti kasvolihaksensa myyntihymyyn ja puski eteenpäin.

”Niin… minä sitä vaan… että mahtuuhan sinne sitten kaikki tarpeellinen tieto… kun itsellä on tuota kokemusta kentältä ja välillä poti… asiakkaiden tilanteet ja lääkitys ovat, sanotaanko, monipolvisia…

Liikanen alkoi kyllästyä. Keskustelua oli jatkunut jo monta minuuttia. Hän iski ison vaihteen silmään.

”Tässähän pitää totta kai huomioida myös sitten nämä kustannusasiat, eli kun me ollaan jo nyt aikataulun tässä vaiheessa ja meillä alkaa olemaan nämä tietomallit ja puurakenteet jo valmiina, niin lisätilan etsiminen näihin kenttiin, sehän ei olisi aivan ilmaistakaan. Voidaan me totta kai tehdä näin, mutta silloin pilotointi venyy ja kustannukset totta kai nousevat samalla tavalla.”

Sanojen vaikutus oli toivotunlainen. Ylilääkäri kavahti taaksepäin ja valtiovarainministeriön edustaja pudisteli päätään lähes huomaamattomasti, mutta selkeästi.

Liikanen näki silmäkulmastaan, että mukana olevaa Lajusta hävetti hänen puheensa. Lajunen oli vielä nuori konsultti, kolmannen vuoden tuotantotalouden opiskelija ensimmäisessä kesätyössään.  Oikeastaan koko esitys perustui Lajusen tekemään slaididekkiin.

Lajusta hävetti, sillä kaikki mitä Liikanen sanoi, oli täyttä valetta. Liikanen ja Lajunen tiesivät täysin hyvin, että muuttaminen ei kestäisi edes puolikasta työpäivää, ja sen voisi hyvin tehdä vielä ylläpitovaiheessakin.

Liikastakin oli hävettänyt nuorempana. Vuodet julkisen sektorin it-järjestelmien konsultoinnissa ja myynnissä olivat kuitenkin karistaneet moiset tunteet pois. Koko sektorin liiketoimintamalli nimittäin perustui sekundan myymiseen ymmärtämättömille keiloille, ”huipputeknologian” kauppaamiseen pohjimmiltaan kirjoituskoneajassa eläväille ihmisille, joiden sihteerit hoitivat heidän sähköpostinsa.

Tässäkin tapauksessa olennaisempaa kuin projektin toimitushinta tulisi olemaan ylläpito- ja päivitystyö vuosien kuluessa. Liikanen tiesi täysin hyvin, että kun myöhemmin kävisi ilmi, etteivät kaikki tiedot mahdu reseptiin, hän voisi kävellä tähän samaan huoneeseen, näiden samojen ihmisten eteen ja läväyttää pöytään kymmenenkertaiset luvut. Tähän myös hänen palkkauksen kannustinjärjestelmänsä perustui. Näin tällaisilla hankinnoilla tehtiin rahaa.

Tilanne alkoi jo väsyttämään Liikasta. Lisäksi pitäisi ehtiä vielä käymään byroolla ennen kuin Taito Oy:n viinikerhon kokoontuminen alkaisi.

”Ellei kellään ole muuta kysyttävää, niin oletan, että voimme edetä projektissa näillä spekseillä. Voimmekin siirtyä tästä sitten tuohon naapurihuoneeseen, johon olemme varanneet vähän kuohuvaa ja pienet guudie bägit kaikille läsnäolijoille. On hienoa olla tekemässä Suomen terveydenhuollon tulevaisuutta!”

Aplodit, shampanjat, esirippu. 

(Mikäli hämmentää, lue tämä uutinen pohjustukseksi).

Mun laitteet on mun luokka

Joku Applella on lukenut Bourdieunsa todella, todella tarkkaan.

Lyhyesti: nykymaailmassa raha sinänsä (tai varsinkaan) asema tuotannossa ei enää määrittele luokka-asemaa millään tavalla. Jotenkin tuntuisi tyhmältä ajatella, että se myyttinen rikas paperimies olisi jotenkin merkittävästi työväenluokkaisempi kuin vaikkapa väitöskirjatutkija.

Taloudelliselta kannalta, siis. Bourdieuta vapaasti pahoinpidellen, luokka-aseman määrittelevät nykyään maku, koulutus ja tavat. Rahakin auttaa, usein hyvä maku vähintäänkin edellyttää tiettyä taloudellista asemaa.

Bourdieun ajatus kulkee, että on olemassa yläluokka, joka luontevasti tietää, mikä taide on hip, mitkä romaanit ovat kiinnostavia, missä paikoissa pitää käydä syömässä, miten pitää pukeutua, missä kohtaa olla kokonaan välittämättä näistä säännöistä. Keskiluokkaa leimaa hyvä kulttuuritahto: he todella haluaisivat yläluokan tavoin tietää ja ymmärtää, mutta eivät aivan onnistu siinä. Niinpä he päätyvät apinoimaan yläluokan muotoja, kulutuksen ulkoisia merkkejä, mutta eivät kuitenkaan pysy sisällöistä perässä. Monikohan Pabloon pakkasessa jonottanut ”taiteenystävä”  pöyristyi tajutessaan vähintään joka toisen Picasson duunin kuvaavan seksiä, tissejä, perseitä tai alastomuutta noin muuten vain. Ilmeistä päätellen myös joka toinen.

Maun työväenluokkaa ei niin sanotusti voisi vittuakaan kiinnostaa koko tuo pelleily. Karrikoidusti hän on tyytyväinen olueensa, bounce-ass-siideriinsä ja BB:iinsa.

Entäs se Apple?

Steve Jobs julkisti tällä viikolla maailman hypetetyimmän yhtiön uusimman varajeesuksen, iPAdin. Laite on käytännössä iso iPod, varmasti mukava videoiden katsomiseen, surffailuun ja pelien pelaamiseen.

Mutta ei sillä mitään tee.  Sillä ei voi kirjoittaa (ei näppäimistöä), sillä ei voi katsoa DVD:itä, mikä kuitenkin lienee edelleen se muoto, jota useimmat elokuviinsa käyttävät, siihen ei voi liittää usb-laitteita.

Se ei siis kelpaa muistikirjan korvikkeeksi, eikä sitä voi ajatella vakavana medialaitteena (ainakaan nykyisessä todellisuudessa) ilman optista asemaa.  Ehkä muutaman vuoden kuluttua.

Laitteella on kuitenkin yksi ylivertainen ominaisuus.

Mikään ei signaloi yläluokkaan kuulumista paremin kuin iPad.

Macit ovat ylipäätään statussymboleina täysin lyömättömiä, kalliita, viimeistellysti muotoiltuja, kuitenkin edelleen juuri riittävän harvinaisia todella kertoakseen jotain kantajastaan. Lisäksi niitä leimaa tietty yläluokkaisen epäkäytännöllisyyden estetitsointi: iPhonella ei voi ajaa useampaa ohjelmaa yhtä aikaa koska… no, sillä vain ei voi. Nokian kalleimmatkin mallit ovat tämän rinnalla käytännössä työkaluja.

iPad on tämän kehityksen luonteva lakipiste. Se on tietokoneiden vastine sohvapöytäkirja: kaunis, kallis, pohjimmiltaan turha. iPad on paras mahdollinen tapa viestittää sekä ylimääräistä rahaa että ylivertaista makua ja estetiikan ymmärrystä.  iPadin tärkein tehtävä on viestittää, että sen omistaja kuuluu yläluokkaan.

Ettäs tiedätte mitä ajatella, kun ystävänne hankkivat sellaisia.

Lucia lumisateessa

Raitiovaunua ei kuulunut Katajanokalle, joten lähdin tallustelemaan. Tavoitteena oli päästä Pasilaan nauttimaan saksalaisia jouluherkkuja. Koska elämme 2000-luvulla päätin tarkistaa HKL:n poikkeuslikennetiedotuksesta, miksei suloista henkilökuljetinta saapunutkaan.

No, sepä ei suvainnut valaista minua laisinkaan näistä asioista, joten päättelin kyseessä olevan äkillisen ja tapaturmaisen tilanteen ja toivoin, ettei kellekään käynyt huonosti. Helsinki oli lumituiskussa kaunis.

Senaatintorilla minulle selvivi asioiden todellinen laita. Pyytämättä ja yllätyksenä olikin onnettomuuden sijaan tullut italialais-katollinen, jostain syystä suomenruotsalaisuudelle adoptoitu pyhimystarina ja siihen liittyvät palvontamenot – Luciakulkue täytti koko koko Aleksanterinkadun. Vanhan kuorma-auton lavalta marching band soitti When the saints come marching in -iskusävelmää. Trumpetisti oli oikeastaan hyvinkin viihdyttävää kuunneltavaa. Jostain syystä kulkueessa oli myös avoautossa hillunut leijona, suunnaton matkayhtiön mainosjuna(!) ja paljon lumiukkoja. Itse Luciaa en nähnyt.

Mutta että olisi HKL voinut siitä kyllä siinä poikkeusinfossaan mainita. Kadulla kulkevat ainoastaan kolmoset ja neloset ja seiskat.

Elämme outoja aikoja. Tämä merkintä oli internetissä ennen kuin olin marsipaanivuorten äärellä.

Tulevaisuus, tai kuinka lakkasin huolehtimasta ja opin rakastamaan pilveä

Aina ajoittain iskee sellainen harhainen olo, että ehkä tulevaisuus onkin jo täällä. yleensä se liittyy internettiin ja sen käyttämiseen joko kännykällä, läppärillä, ratikassa tai muuten vaan tavoilla jotka vielä pari vuotta sitten olivat melkoista unelmointia.

vielä hetki sitten elämästä merkittävä osa kului siitä huolehtimiseen, onko mukana varmasti kaikki tarpeelliset tiedot, paperit tulostettuna, olennaiset mailit kopioituna kovalevylle sekä läppärillä että pöytäkoneella… Nykyään pystyvän puhelimen ja laajemmalle levinneen wlan-kulttuurin keskellä ainakin tällaisen kroonisen mokailijan ja myöhästelijän elämä on helpottunut merkittävästi. Kaikki on mailissa, johon pääsee käsiksi kaikkialta – ja joka paikasta pääsee mainariin, finlexiin, mihin tahansa tarkistamaan mitä tahabna tarpeellista. Enää haluan sen Minority Report-käyttöliittymän. Lisäksi jokaisen, joka joutuu tekemään yhteistyötä muiden kanssa (huorgh) pitäisi tutustua google docsiin. Jne jne.

(no, sanoihan toki Emä-isä William Gibson jo tulevaisuuden olevan jo täällä, anoastaan epätasaisesti jakautuneena.)

Tämä merkintä on kirjoitettu kännykällä bussissa matkalla kohti Haminaa. Taitavat muuten haminalaisetkin arvostaa tätä pilvien valtakautta.

Google on internetin Ruotsi

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että internetin isoja firmoja ja ”sisältöalueita” voisi mieltää eri valtioina? Ymmärsin eilen, että Google totisesti on internetin Ruotsi. Yhtäläisyydet ovat rajattomat.

  • Ruotsalainen hyvinvointivaltiomalli on jo vuosikymmeniä perustunut kaikille ilmaiseen ja laaja-alaiseen (laadukkaiden) julkisten palvelujen verkkoon. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt muutamia ruotsalaisia kasaamasta maailman suurimpiin kuuluvia omaisuuksia. Googlea voitaisiin kutsua internetin hyvinvointivaltioksi: koko liikeidea on tarjota laadukkaita ilmaisia palveluja aivan kaikille. Jostain pienistä noroista nämä veijarit onnistuvat kuitenkin rakentamaan miljardien bisneksen ja tekemään itsestään hävyttömän rikkaita.
  • Edellisen palluran linkkien takaa paljastuu oksettavan rikkaita ruotsalaisia (tai ”ruotsalaisia”, kuten vaikka Hans Rausing, joka asuu Englannissa kartanossa, keräilee vintage-autoja ja kasvattaa peuroja). Heidän firmoissaan on jotain yhteistä ja jotain erittäin googlemaista. Ikea, Hennes & Mauritz ja Tetra laval (mehutetra? muistattehan?) perustuvat kaikki samaan ajatukseen: hyvä voi olla halpaa (tai jopa ilmaista) ja naurettavia voittoja voi saada myymällä jotain jokaiselle planeetan kansalaiselle, vaikka sen myisi kuinka halvalla.
  • Myös muotokieleltään Ikea ja Google ovat lähes yksi yhteen. Kirkkaita värejä, selkeitä muotoja, ei turhaa yritystä. (Tai oikeastaan aivan uskomatonta yritystä näyttää siltä, ettei ole yritetty turhaan.) Käykääpä Googlen etusivulla ja muistelkaa viime käyntiänne Ikeassa. Kustannukset on karsittu minimiin ja kaikki on selkeästi näytillä. Toisaalta kun tekee haun Googlella, saa varsinaisesti hakemansa asian lisäksi tuhat muuta kiinnostavaa linkkiä – vähän niin kuin Ikeasta pitää ostaa aina pari lautasta ja muutamia lihapullia ja 14 kiinnityskoukkua sen lisäksi, mitä sieltä lähti hakemaan.
  • Ruotsin toisen maailmansodan aikainen ”puolueettomuuspolitiikka” ja Googlen ”Don’t be evil” ovat hyvin samankaltaisia. Molemmat pyrkivät olemaan suoraan sekaantumatta mihinkään ajalle ja ympäristölle niin tavalliseen epäilyttävään toimintaan, mutta kuitenkin kuten Ruotsi onnellisesti myi rautamalmia Hitlerille, myös Google ilmiantaa ystävällisiä kiinalaisia toisinajattelijoita suuremmitta näkyvittä tunnontuskitta.
  • Googleplex, Googlen päämaja ja pääasiallinen toimipaikka, vastaa hyvinkin ainakin suomalaisten mielikuvaa Tukholmasta. Googleplexissä onnelliset ja kauniit (myös naispuoliset) nörtit syövät gourmet-kokkein valmistamia aterioita, leikkivät pallomeressä ja työskentelevät onnellisempina kuin koskaan elämässään. Jos niskaa jomottaa, Google-hieroja hoitaa homman, ja lapset voi viedä Google-tarhaan. (Tuossa ei ole liioittelua, sieltä kuulemma löytyvät kaikki mainitut palvelut). Samoin Tukholmassa onnelliset, tyylikkäät ja kaikki samoin pukeutuvat ruotsalaiset käyskentelevät vanhan kaupungin viehättävillä pikkukujilla, työskentelevät kaikki mainostoimistoissa tai think-tankeissa ja ovat taas tänään onnellisempia kuin koskaan. (myönnän tietyn velan Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaiselle.)

Olen varma, että näitä olisi löydettävissä lisääkin. Ehdotuksia?

Satoa, viikko 6

Pääkirjoitus:

Ihanaa, demarit, ihanaa! Tämä on parasta, mitä Suomen poliittiselle kulttuurille ja päivänpolitiikalle on tapahtunut koskaan. Hyvä Heinäluoma, miehen työt! Tätä kutsutaan poliittisen vastuun kantamiseksi. Ja tämä petaa hyvin tietä sille jo manaamalleni Tommy Tabermannin puheenjohtajuudelle.

Siis ajatelkaa, SDP saattaa jopa uudistua ihan oikeasti! Tätä on kaivattu.

  1. Aloitan rehellisesti oman hännän nostolla. Ylioppilaslehdessä oli kaksi juttua, toinen Ganes-elokuvan mielenkiintoisesta käsikirjoitusprosessista ja toinen terrorisminvastaisen taistelun takia heikoille joutuneista yhteiskuntatieteilijöistä. Ennen kaikkea Ganes-juttua oli melko kiinnostavaa tehdä, sai kurkistaa syvälle suomalaisen elokuvan käsikirjoitusprosessiin. Siitä tulee todennäköisesti oma merkintänsä aikanaan.
  2. Ihan nätti läpikäynti erilaisten teknologiafirmojen logoista halki vuosisadan. Huomattavaa on, että moni näistä firmoista on aidosti aika vanha ja nk. perinteikäs. Myös Noksu päässyt mukaan, tosin hiukan virheellisillä tiedoilla. Voi taa röyhistää rintaa.
  3. Tällä sivulla on selitetty kvanttifysiikan monen maailman tulkintaa. Siitä tekee katsomisen arvoista hieno Mario World-video, jolla tätä havainnollistaa. Siinä on otettu jonkun japanilaisen nörän tekemä älyttömän vaikea Mario-taso ja otettu videolle paitsi se onnistunut läpipelaus, myös ne toistasataa epäonnistumista. Kannattaa katsoa ainakin se.
  4. Sam kirjoittaa seksuaalisesta ahdistelusta erityisesti Suomen eduskunnassa ja yleisesti muuallakin. Antaa tavallaan ihan ajateltavaa tuonkin lukeminen, ja kiinnittää huomion voimasuhteisiin.
  5. Kemppinen vallasta, vastuusta ja liikevoitosta, JP Roos hyvinvointivaltion purkamisesta. Ei ideologiaa, vaan järkeviä ratkaisuja. Aina kuullessani tämän fraasin, poistan hirvikiväärini vahvistimen.
  6. Lopuksi vielä vähän elokuvaherkkua, Bordwell leikkauksesta ja aukkojen taiteesta.

Microsoft vastaan Google: mättö alkakoon

Yahoo!:n hallitus kokoontuu tänään myöhemmin päättämään, pitäisikö heidän hyväksyä Microsoftin tarjoama 44 ja risat miljardia dollaria, myydä firma ja lähteä eläkkeelle. Vaihtoehtojakin olisi: voisi aina järkätä jostain kilpailevan ostotarjouksen, jonkalaista ei kyllä ole viikkoon näkynyt, tai ulkoistaa koko hakupalvelujen tuottamisen ja niiden kautta mainostmaisen Googlelle.

Jotta ymmärtäisi, miksi jälkimmäinen on vaihtoehto, pitää ymmärtää mikä  Yahoo! on. Yahoo! oli yksi ensimmäisistä netin isoista pojista. Ennen kuin Google oli Google, Yahoo! oli ”internetin etusivu”, se hakukone jossa oli kaikki hyvät jutut. Ilmeisesti se on edelleen ”big in Japan”, ja yksi jenkkien käytetyimmistä sivuista. Yahoo!:n palvelut (mm. Flickr) ovat todella käytettyjä ja joidenkin mittareiden mukaan firman sivuja ladataan enemmän kuin Googlen tai Microsoftin sivuja. Yahoo! vaan ei osaa kovinkaan hyvin muuttaa näitä sivulatauksia rahaksi. Nimenomaan kassavirtaa firmalta puuttuu, ja sitä koko (melko vähän käytetyn) haun ja mainosmyynnin ulkoistaminen näiden alojen mestarille todella toisi. Yahoo!:n kurssi on pudonnut melko paljon, ja Microsoftin tarjous, jossa on 60% preemio (eli ylihinta tarjoushetken pörssikurssiin nähden) on saman verran kuin Yahoon!:n oikea markkina-arvo vain jokin aika sitten. Niinpä osakkeenomistajat tyytyisivät todennäköisesti kovaan kassavirran kasvuun.

Todennäköisesti kuitenkin Microsoftin diili on liian herkullinen, ja Yahoo! liittyy pahan valtakuntaan. Kuten otsikosta voi päätellä, mielenkiintoista tässä on Microsoftin osuus. Tämä on todennäköisesti ensimmäisiä ison sarjan liikkeitä tulevassa sodassa Microsoftin ja Googlen välillä.

1998 perustettu Google oli ennen haastaja, internetin kärppä joka saattoi kerätä sympatiapisteitä kamppailussa suurta monopolia vastaan. Tällä hetkellä Google on internetin kuningas, jonka motosta ”Don’t be evil” on enää savuavat rauniot jäljellä. Jo pitkään on tunnusteltu ilmaa, jotta tiedettäisiin milloin myrsky tulee. Ja mä sanon että se alkaa tästä.

Microsoft ei osaa internettiä. Milloin te viimeksi käytitte firman nettipalveluita? (siis teinit toki joo, mutta se on eri asia.) Tämä on sinänsä ihan loogista, sillä Microsoft on nimenomaan pöytätietokoneyritys, joka teke Officella ja isoilla Windowsin yritystilauksilla suurimman osan rahoistaan. Yahoo! taas on internetin entinen kuningas ja kotonaan koko siinä maailmassa. Tällä yritysostolla Microsoft pääsee parempiin asemiin skabassa tulevaisuudesta.

Jännittävällä tavalla Microsoft ja Google ovat kuitenkin tosi erilaisia firmoja. MS on alusta asti perustunut lähinnä hyvään bisneksen tekoon, innovatiivisen softan sijaan. Pojat Redmontissa ovat ostaneet isojakin firmoja, tehneet ovelia diilejä (mm. saaneet sen Dos:in kaikkiin IBM-koneisiin) ja käyttäneet monopoliasemaansa hyväksi kopioimalla parhaista softista ominaisuudet osaksi Windowsia itseään. Google taas on perustettu nimenomaan kahden nörtin tekemän läpimurtokeksinnön ympärille, ja koko ajan pärjännyt olemalla teknisesti ylivoimainen – ja toki myös ostamalla pieniä firmoja ja niiden lahjakkaita ihmisiä. Eikä nyt puhuta edes Youtubesta.

Eli kaikki on oikeastaan melko loogista. Google käy Microsoftin kimppuun tarjoamalla teknisesti aika siistejä verkko-toimisto-ohjemisto -palveluita ja hallitsemalla hakumarkkinoita nimenomaan ylivertaisen tekniikkansa avulla, ja Microsoft vastaa suuren luokan yrityskaupalla. Google yrittää myös laajentaa peliä kännyköihin ja muuhun sellaiseen Microsoftia tiukemmalla tahdilla.

Balmer sanoi, että Yahoo! -brändi jää elämään. Yahoolla ja MS:llä on aika iso osa verkkosähköposteista hallussa, samoin jostain valokuvista ja muista.  Sanotaan vaikka näin, että mielenkiintoiseksi menee. Periaatteessa, jos uskotaan kapitalismiin vaikka vain vähän, niin kuluttajien ja palvelujen käyttäjien pitäisi olla tässä nyt voittajan asemassa. Lisäksi koko hommaa mielenkiintoistavat vielä Myspace ja Facebook, verkon nykyiset lempilapset. Sekä Microsoft että Yahoo ovat vähän sivussa koko sosiaaliset verkostot -buumista, eikä se Googlen Orkutkaan tällä hetkellä mikään hot hot hot ole.

Se piti vielä sanoa, että koko tämän järjettömän jutun järki perustuu siihen ajatukseen, että verkossa suurin on kaunein ja voittaja vie kaiken. Google  hakukoneissa, Amazon kirjamyynnissä, Ebay nettihuutokaupassa, Myspace jenkeissä ja Facebook esim. Suomessa. Ja galtsu ennen sitä. Odotettavissa siis verinen taistelu. Ja vielä veikkaan: kyllä Yahoo! ottaa Microsoftin diilin.

(tässä postauksessa on käytetty pohjina aika montaa erilaista blogimerkintää, joita voi lukea jos jaksaa. sisältävät mm. paljon lukuja, joita en tähän kopioinut.)