Hymyilevä saatana ja 2000-luku

Kun Alexander Stubb valittiin Suomen ulkoministeriksi olin aluksi huvittunut ja kuten kaikki muutkin, kuvittelin kyseessä olevan jonkin sortin perverssin vitsin. Salaa olin kuitenkin melko helpottunut: jos jonkun kokoomuslaisen on oltava ulkoministerinä, olkoon se Stubb. Kielitaitoinen, kansainvälinne, valmis näkemään eurooppalaisuuden myönteisessä (ja ehkä jopa inklusiivisessa?) valossa. Ja mikä tärkeintä, Stubb on tätä päivää, blogaa ja kaikkea. Toisin kuin, sano, Ilkka Kanerva.

Nyt Etelä-Ossetiassa rytisee ja pasifistit ympäri maailmaa tutisevat. Ei näin. Kuten Lehti kirjoitti, ”Etelä-Ossetia on hevonpaskan kokoinen läntti Kaukasuksella, jossa asuu noin 70 000 ihmistä, miinus noin puolitoistatuhatta perjantain ja lauantain aikana tapettua. Alueen merkittävimmät luonnonvarat ovat erikokoiset kivet ja nationalismi.” Ei todellakaan näin. Nationalismia on yhä vaikeampi käsittää näin 2000-luvulla. Toki kyseessä saattaa olla jokin muukin, mutta pointti säilyy silti.

Takaisin Stubbiin. Jos ette jo lue hänen blogiaan, menkää välittömästi. Linkki on tässä: AlexStubb.com » Päiväkirja. Tuossa nimenomaisessa merkinnässä kerrottiin Georgian presidentti Mihail Saakašvilin hyväksyvän tulitaukoehdotuksen, ainakin joitakin minuutteja ennen hesarin nettisivuja. Tällaisen kriisin yhteydessä tuntuu aivan korvaamattomalta, että Suomen ponnisteluja (jotka ovat ETYJ-puheenjohtajuuden takia jopa merkittäviä) pystyy seuraamaan suoraan lähteeltä, lähes reaaliajassa. Miettikääpä jos Martti Ahtisaari blogaisi hommistaan samaa tahtia Stubbin kanssa… Eikä kyse ole edes niistä kolmesta minuutista, vaan avoimen subjektiivisesta ensikäden näkökulmasta asioihin – eli siitä, mikä tekee blogista blogin.

Tätä niin on 2000-luku: naurettava nationalistinen kivikasa aiheuttaa sodan Venäjän kanssa, Suomen ulkoministeri siusii rauhaa ja raportoi siitä jatkuvasti blogissaan.

Mainokset